torstai 3. kesäkuuta 2010
Toukokuun Gloriassa esitellään vuoden 10 tyylikkäintä naista. Yksi heistä on Maria Lund. Maria poseeraa kuvassa vihreässä mekossa ja hurmaavissa keltaisissa kengissä. Kuvateksti kertoo, että kengät ja asusteet ovat vintagea. Siis mitä?! Minulla on nuo samaiset kengät omassa kaapissani, ja ne on ostettu reilu vuosi sitten Seppälän alelaarista 8 eurolla. Kengät ovat sievät kuin karamellit. Niitä on aina kehuttu, missä olenkin niissä kulkenut. Mutta vintagea ne eivät ole hyvällä tahdollakaan.

Eräässä suositussa kotimaisessa sisustusblogissa kerrottiin taannoin parvekkeen mattojen olevan "Jotexilta (älkää kysykö)". Samaan ilmiöön törmää vähän väliä arkielämässäkin. Ystäväni kehui verhojani aivan ihaniksi ja kysyi, mistä olen ne löytänyt. Vastaukseni "Ellokselta" rytisti kysyjän innostuneet kasvot pettyneiksi.

Miksi ns. tavallisten ketjujen tuotteita pitää hävetä siinä määrin, ettei viitsi sanoa, mistä on ne hankkinut. Varsinkin kun yksi jos toinenkin on ostanut ainakin jotakin jostakin edullisesta liikkeestä. Ja miksei olisi? Raha ei kasva puussa, isot ketjut tuottavat tavaraa kerralla sen verran, että kappalehinta saadaan painettua alas, hinta-laatusuhde on usein kohdallaan eikä tuotetta tarvitse varjella hengellään.

Meillä on Elloksen verhot, Ikean verhot ja Anttilan verhot. Jenkkisänkymme on Jyskin korkeatasoisin, mutta silti Jyskin. Parvekekukkaset on ostettu Bauhausista ja yrttien siemenet Vapaa Valinnasta. Tee-se-itse -osiosta löytyy tarina Ikea-mattomme kyyneleettömästä kohtalosta. Eilen ostin kaksi isoa pöytälamppua Hemtexistä. Niiden lähtöhinta oli ollut 49,90, mutta minä en maksanut niistä edes sitä. Maksoin 24,90 ja sain toisen kaupan päälle, olivat nähkääs poistotuotteita ja viimeisiä kappaleita. En ehkä näissä tapauksissa tunne ylpeyttä merkeistä mutta voin rehellisesti myöntää pitäväni kaikesta, mitä olen ostanut.

Eettiset syyt ovat asia erikseen. Mutta muistaako kukaan, että kalliskin design voidaan yhtä hyvin teetättää halpatyövoimalla? Hinta ei aina takaa hyviä työolosuhteita, vaan rahat päätyvät johtoportaan taskuihin.

Älkää käsittäkö kuitenkaan väärin. Minä rakastan designia. Rakastan kauniita, hyvin suunniteltuja asioita ja luksusta. Jos ja kun joskus tienaan enemmän, hankin juuri sellaisia asioita, joista itse pidän, enkä anna hintalapun hidastaa itseäni yhtä paljon. Mutta designin ei saa antaa pyörittää elämäänsä enempää kuin mihin on varaa. Velkakierre ei naurata, eikä ulosottomiehiä kiinnosta, miksi joku tietty valaisin, laukku tai tuoli oli pakko saada.

Mikä sitä paitsi on designia? Pasi kysyy tätä minulta jatkuvasti ja aina pidän saman luennon. Tosi asia on kuitenkin sekin, että joku on suunnitellut ne halvatkin tuotteet. Ehkä joku, joka ei ole vielä breikannut, ehkä joku tulevaisuuden tärkeä. Ehkä joku aliarvostettu ressu, jota ei ole siunattu loistavilla verkostoitumiskyvyillä tai auliisti sijoittavilla sukulaisilla. Ehkä joku oikeasti lahjaton. Ihminen kuitenkin. Ikään kuin jokainen designeriksi itseään kutsuva olisi ylipäätään lahjakas. Ja jotkut design-tuotteet ovat suosionsa vuoksi menettäneet silmissäni jo teränsä. Uskon, että aihetta minua enemmän rakastavat päästävät tuskaisen huokaisun tunnistaessaan sisustuslehtien sivuilta kerta toisensa jälkeen samat kliseet (minä tunnistan vasta osan). Järjen ja tunteen monimutkainen suhde tulee esille niinkin arkipäiväisissä asioissa kuin koti ja ostaminen. Tilitilanteen lisäksi pitäisi aina ottaa huomioon tunnepuolikin: mistä oikeasti itse pitää ja mikä miellyttää omaa silmää.

Jos Maria Lund häpeää Seppälän kenkiä, miksei hän häpeä ”vintagea”? Vintagehan tarkoittaa yleensä käytettyä tavaraa, jota haalitaan kirpputoreilta ja kirpputorien jos minkä pitäisi kammottaa hienohelmoja. Mutta second hand onkin trendi. Ajan patina on kaunista, ja muutama raihnainen esine tuo sisustukseen henkeä. Kokonainen kokoelma ruostuvia ruoantähteitä on jo ihan toinen juttu. Nimittäin välillä vanhan ja käytetyn palvonta saa naurettavat mittasuhteet. Ihmiset ostavat kilpaa vanhoja säilykepurkkeja ja maalitölkkejä: ”Katso miten ihana! Juuri tältä roskat näyttivät silloin, kun minä olin vielä lapsi!”. Enpä ole vielä kenenkään avohyllyssä nähnyt Jalostajan hernekeittopurkkia, vaikkei sen ilme olekaan vuosien saatossa muuttunut juuri mitenkään. Jos sen valmistus loppuisi, pesisivätkö ihmiset viimeiset kappaleet talteen koristeeksi tai myyntiin? Varmasti.

Tähän loppuun laitan vielä pari kuvaa hyi-hyi-Hemtexin lampuista, jotka olen junttimaisuuttani ostanut. Voihan olla, että jonain päivänä, kun kyllästyn näihin, Maria Lund ostaa nämä kirpputorilta ja esittelee Glorian kodissa vintagelöytönä.


Pahoittelen tarraa pohjassa. Lamppu ei ole vielä ehtinyt kotiutua.


Kuva on tosiaan pikkuhuoneesta, jota ei ole vielä tapetoitu. Tässä näette ensimmäistä kertaa vilauksen antiikkisesta kirjoituspöydästäni. Pahoittelen nurkan roinaa (Pasi ilmeisesti ei, koska kasa "miekkoja" ja muuta "tärkeää" on nojannut nurkkaan jo vuoden). Lampun lasinen, läpinäkyvä jalka on ihastukseni kohde. Sain kaupan päälle toisenkin kappaleen, mutta valkoisia ei harmikseni ollut enempää. Violetteja oli vaikka kuinka, mutta se taas ei ole minun värini. Onneksi myyjä muisti, että varastossa on vielä yksi musta. Ja se asuu nyt olohuoneessamme, sanokaa mitä sanotte.

8 kommenttia:

AnneVee kirjoitti...

Minusta Kuopion paras vaatekauppa oli vuosituhannen vaihteessa Prisma. Kaikki aina luuli tai toivoi, että vitsailen. Nope. Siellä oli niin hyvä sisäänostaja, että löysin aina kaikkea mahtavaa.

Jenny kirjoitti...

Vielä pari vuotta sitten ostin lähes kaiken Seppälästä. Niillä oli joku ihmeen hyvä kausi menossa, ja lähes jokainen vaatekappale oli kuin minulle tehty. Käyn yhä silloin tällöin tarkastamassa tilanteen, mutta ajat ovat muuttuneet :(. Asos on ollut pelastukseni.

"Haluun samanlaisen! Mistä ostit? ...no hyj!" taitaa olla sama tilanne kuin kasvissyöjän yllätys eli "Vitsi miten herkullista, mä syön nää kaikki! Mitä täs on? ...hyj! *yööörgh*"?

HoO kirjoitti...

Voi miten hienosti olit kirjoittanut! :) Olen samaa mieltä kanssasi. On ikävää, että Ikean taikka muiden vastaavien tuotteita pitäisi hävetä. Itse ostan ihan mistä vain jos esine/asia miellyttää minua. Enkä turhaan häpeä.

Jenny kirjoitti...

Voj kiitos! Epäröin rustailla tänne mietteitäni, mutta tulin siihen tulokseen, että blogissa oma minä saa näkyä, kunhan aiheessa pysytään. Toisaalta meidän kameralla ei saa erityisen hyviä kuviakaan, joten olisi sääli perustaa koko blogin olemassaolo pelkkiin kämäisiin kuviin. Hauskaa, että joku jaksoi lukea näinkin pitkän tekstin. :)

hanska kirjoitti...

ehkä marian mielestä kaikki 2nd hand on vintagea? tai sen toimittajan, joka on kuvatekstit säätänyt? musta ainakin tuntuu että jos joku on tehty ennen 2005 se on jonkun mielestä vintagea nykyään.

Jenny kirjoitti...

Jep. Monessa blogissakin esitellään kirppislöytöjä aina vintagena. Vaikka sen olisi alunperin ostanut Lindexiltä joku viikko sitten. Vintagea. On on. Mä vaan olen niin kiree.

Mai kirjoitti...

Vaikka tästä kirjoutksestasi onkin aikaa, on ihan pakko kommentoida! Koska olen NIIN samaa mieltä! :) Mä en enää nykyään viitsi edes kertoa tietyille ihmisille, mistä vaatteita tai tavaroita ostan, kun aina saa nyrpistyksen vastineeksi.
Vaikka olen kyllä äärimmäisen ylpeä omista hankinnoista, viikko sitten ostin 3 eurolla Seppälästä neuletakin, jota kaikki on kehuneet! :)
Ja mitä Ikeaan ja muihin "halpis"-sisustuskauppohin tulee, itse ainakin asun mieluummin kodissa, jossa on tavaroita ympärillä sen yhden sika kalliin sistustustuotteen sijaan :)
Ah, tästä voisi vauhkota vaikka kuinka kauan :)

Lumikko kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Itse olen tehnyt paljon löytöjä ns. halpaketjuissa, mm. Tarjoustalossa! Meillä myös keittiön 50-lukulaiset verhot Hemtexistä, tykkään niistä tosi paljon. Samoin Hemtexin fleece-huovasta ja Citymarketista löytyneestä villahuovasta, joka maksoi kympin. Esimerkkejä on vaikka kuinka. Eettisyys-pointti on tärkeä, mutta kuten sanoit, merkki ja korkea hinta eivät sitä takaa. Itse ostin joku aika sitten Laura Ashleyn paidan (en merkin vaan värin ja muodon takia) ja hämmästyin, kun huomasin että sekin oli tehty Kaukoidässä. Ja Marimekon ihanat astiat Thaimaassa...

P.S. Huomasin myös tuon Seppälä-jutun muutama vuosi sitten. Siellä oli joku persoonallinen suunnittelija silloin.

Lähetä kommentti