lauantai 12. kesäkuuta 2010
Koska olen yhä ompelutaidoton, pitäydyn helpoissa jutuissa. Tässä taas harvinaisen yksinkertainen projekti, jolla piristää päivää ja tuoda järjestystä kotiin.

Taso 1: säilytyspussi yhdestä suorakaiteesta

Virkkuukoukkuni ovat tähän asti olleet omissa yksittäisissä muovisissa pakkauksissaan, joissa ne hukkuvat helposti lankakorin uumeniin. Päätin siis ommella niille pienen pussin.



Tarvitset:

- haluamasi kokoisen suorakaiteen muotoisen kangaskaistaleen (taittamalla palan kahtia näkee, minkä kokoinen pussista on tulossa, vautsi, oho ja jee!)
- Fray checkiä
- valmista narua tai nauhaa tai lankaa nyörin tekemiseen

Valinnaisena:
- toista kangasta kuviointiin sekä Fray checkiä reunoihin (kuvion voi tehdä toki muutenkin)
- 2 isoreikäistä helmeä

Tee näin:

1. Ompele kuvio haluamallesi korkeudelle kangaskaistaleen keskikohtaan.
2. Ompele reunat yhteen nurjalta puolelta.
3. Ompele pohja nurjalta puolelta niin, että äsken ompelemasi sauma jää pussin taakse keskikohtaan.
4. Taita pussin reuna nyörikujaksi nurjalle puolelle ja leikkaa nyörille kaksi pikkuista reikää taitokseen ja käsittele ne Fray checkillä, etteivät purkaannu.
5. Jos teet nyörin itse, tee se nyt. (Ala-asteen pyöritystekniikka on ihan hyvä, eli tuuppaa lankojen toiset päät puoliskon tai kaverin käteen ja käske pyörittää vastakkaiseen suuntaan, lopuksi taitetaan varovasti keskeltä ja yhdistetään päät ja prrrrrt, kierteinen nyöri on valmis). Voit pujottaa nyörin valmiiksi kujaan, ennen kuin ompelet kujan.
6. Ompele kuja nurjalta puolelta.
7. Solmi helmet nyörin päihin.



Taso 2 : merimiessäkki ympyrästä ja suorakaiteesta

Meidän kerrostaloasunnossamme on pieni kylpyhuone, minkä vuoksi sinne mahtuu pesukoneen lisäksi vain yksi pyykkikori. Minua ärsyttää erotella valkopyykkiä ja kirjopyykkiä kiireessä toisistaan, ja vielä enemmän ärsyttää, jos huomaan pyykkäyksen jälkeen erottelun epäonnistuneen... Niinpä ompelin valkopyykille oman säkin. Valitsin kesän kunniaksi kuvioinnin aiheeksi purjelaivan pärskeineen.



Tarvitset:

- kaksi ympyrän muotoista kangaspalaa pohjaksi ja yhden suorakaiteen muotoisen palan kangasta pussin reunaksi
-Fray checkiä
-nyöriä

Valinnaisena:
- toista kangasta kuviointia varten
- helmiä ja nauhaa koristeeksi
- isoreikäiset helmet nyörin päihin

Miten saada paloista oikean kokoiset? Kerrankin matematiikantuntejen antia pääsee hyödyntämään! Ensin leikataan sopivan kokoinen ympyrä, mitataan sen halkaisija ja vähennetään siitä saumanvara kummaltakin puolelta (esim. 2 cm jos tekee yhden sentin saumanvaran) kerrotaan erotus piillä ja lisätään vielä kaksi saumanvaraa (eli taas 2 cm jos molempiin reunoihin tulee sentin saumanvara) ja siinä on suorakaiteen leveys. Pituuden saa päättää ihan itse sen mukaan, kuinka pitkulaisen säkin haluaa.

Tee näin:

1. Tee ensin kuvio kankaaseen haluamaasi kohtaan.
2. Ompele nurjalta puolelta suorakaiteen reunat yhteen niin, että sinulla on kangasputki.
3. Kiinnitä pyörylät esim. siksakilla yhteen.
4. Kiinnitä pyörylä pohjaksi putkeen nurjalta puolelta. Helpommin sanottu kuin tehty. Pikkumokat eivät onneksi näy, en saanut nimittäin omaani ommeltua ihan täydellisesti.
5. Tee nyörikuja samalla tavalla kuin helpompaan pussiin.

2 kommenttia:

Jokke kirjoitti...

Aika hyvin ihmiseltä "joka ei osaa ommella" ;)

Len♥reNeverM♥re kirjoitti...

The horse is adorable!
xo*

Lähetä kommentti