tiistai 21. kesäkuuta 2011



Minusta on sääli, ettei pöytäliinoja käytetä enää juuri koskaan missään. Niitä on myös vaikea löytää, ja ne ovat jostain syystä usein hirvittävän kalliita. Pöytäliinojen käyttö ruokapöydillä tekee myös sen, ettei liinoja näy kirpparilla muutoin kuin pysyvästi likaantuneina. Mutta arvatkaapa, mitä on varsin helppo löytää aivan puhtaana ja aivan pikkurahalla? Verhoja! Harvoinpa verhot kenelläkään pääsevät tahriintumaan. Pöytäliinaprojektin kannalta on varsin otollista, etteivät verhokapat eivätkä lyhyet (ei lattiaan asti pitkät) verhot ole enää muodissa. Koska tarjonta on suurempi kuin kysyntä, ei pöytäliinaan mene käytännössä juuri lainkaan rahaa.


Tätä pöytäliinaa varten tarvitset siis:

sivuverhon
ompelutarvikkeet

+ somistusta varten verhokappaa (voit myös käyttää pitsinauhaa tai vaikka koristella liinan kirjomalla)


Teepä näin:

1. Pura tankokuja ja leveä käänne verhon alareunasta tai jos pituus sallii, niin kuin omassa liinassani, leikkaa ne vain pois.

2. Ompele siistit, kapeat käänteet päätyihin verhokujien tilalle. Yksikertaisin malli on valmis!

3. Ompele verhokappaa, pitsinauhaa tms. päätyihin käänteen päälle koristeeksi.

Voit halutessasi tietysti kiertää koko liinan tai tehdä liinasta eri muotoisen. Silloin liina ei kuitenkaan ole enää maailman helpoin. Neljän istuttavan pöydän kanssa onkin aika kätevää koristaa vain päädyt, koska silloin koristeet eivät loju kenenkään sylissä eikä niiden päälle tipahda samalla todennäköisyydellä ruokaa.

PS. Kuvien laatu romahti, koska malttamattomana kuvasin aikaansaannokseni heti kun se oli valmis, mikä oli suunnilleen keskiyöllä.


maanantai 20. kesäkuuta 2011
Oli pakko laittaa tämä Emmin koirasta näpsäisemäni otos tänne, kun blogistamme puuttuvat pakolliset lemmikkipostaukset Pasin allergian vuoksi. Minullahan tosiaan on kissa, mutta hän asustaa vanhempieni luona. Ja torstaina koittaakin taas onnellinen jälleennäkeminen, kun menemme pohjoiseen viettämään juhannusta.


Tänään vietin ihanan kulttuuriaamupäivän ystäväni Emmin kanssa. Ensiksi suuntasimme Turun tuomiokirkkoon. (Tiedän, toka kuva on aivan vinossa, mutten laiskuuttani jaksanut korjata asiaa...)




Oli mahtavaa pystyä kuvaamaan kirkon sisällä. Olisipa ollut tällainen kamera Pariisissa! Kaikki ne upeat rakennukset jäivät sisältä kuvaamatta, koska digikamera ei nähnyt siellä muuta kuin pimeää. Ja näissä lainakameralla ottamissani kuvissa ei ole edes käytetty salamaa.

Kirkkokäyntimme perimmäinen syy oli kuitenkin Viimeinen ehtoollinen -näyttely, jossa oli esillä Francine LeClercqin, Andy Warholin ja Pauno Pohjolaisen töitä.


Viimeisten ehtoollisten jälkeen suuntasimme Roccaan lounaalle. Toivottavasti ei viimeiselle.





Kahvit joimme Café Artissa, jonka kahvi on maineensa veroista.

Meidän piti tehdä galleriakierros, mutta galleriathan ovat maanantaisin kiinni. Niinpä tyydyimme nauttimaan kulttuuripääkaupungin yleisestä tunnelmasta ja ulkoilmainstallaatioista, mm. näistä puihin ripustetuista laivoista.


Illalla menemme vielä elokuviin katsomaan Lars von Trierin uusimman. Tästä on tulossa hyvä viikko.
Samainen ystäväni, joka lainasi minulle ihanan kameransa ja opetti kuvaamaan, oli lauantaina luonani opettelemassa macaron-leivosten tekoa. Päivä oli varsin hauska.

1. Minä sain KUKKIA!


2. Macaronsit onnistuivat kohtuullisen hyvin, joskaan mantelijauho ei ollut tarpeeksi hienoa. Täytteenä on keittämäämme raparperimansikkacurdia.


3. Pääsimme tarjoamaan kotitekoista pastaamme ja saimme hyvät arvostelut.


4. Valkosuklaasitruunamoussejäädyke kruunasi maukkaan päivän.


Ensimmäinen kuva on minun ottamani, loput Suvin (koska hänen kuvansa onnistuivat -ylläripylläri paremmin kuin minun. Lisää hänen upeassa blogissaan: http://vahanvinoon.blogspot.com/
torstai 16. kesäkuuta 2011


Ihana ystäväni Suvi on viimeinkin muuttanut Turkuun. Tätä tapahtumaa olen odottanut yli viisi vuotta, mikäli oikein muistan. Suvi on hyvin lahjakas valokuvaaja. Niinpä olinkin ihan ällikällä lyöty, kun hän tarjosi minulle järjestelmäkameraansa lainaan ja opetti minulle sen käytön alkeet. Nyt olen näpsinyt kuvia ja säädellyt ja näsinyt ja säädellyt. Vaikeaa on. Mutta ihanan hauskaa!

Nämä ovat ihan ensimmäiset Suvin luona ottamani kuvat :



Kotona harjoittelin ja testailin omaksi ilokseni sekä kuvaamista että kuvien muokkaamista tietokoneella. Tässä siis petaamaton sänkymme, pitsityynyliinat (ja jess, löysin kaksi lisää, joten nyt minulla on neljä, niin kuin toivoinkin!) ja suodatinpussiruusuja.


Tästä tuli tällainen huoleton asetelma: unien jälkeen ryppyiset lakanat ovat ihan sellaisinaan, mutta ruusuja sängyssä ei sentään ollut.

perjantai 10. kesäkuuta 2011
Pari päivää sitten kerroin löytäneeni kirpputorilta kaksi vanhaa pitsityynyliinaa, joista toisessa oli muutama pieni reikä alareunassa. Ompelin reikien taakse palan luonnonvalkoista puuvillakangasta ja sitten kaistaleen pitsiä päälle ja toisen kaistaleen viereen symmetrian vuoksi. Mummilta saamassani tilkkupaketissa oli juuri sopivasti kaksi lyhyttä pätkää kaunista, leveää pitsiä, joka sattui olemaan samanväristä kuin tyynyn reunoissa. Nyt tyynystä tuli oikea prinsessatyyny. Näitä ei raaski nukkumatyynyliinoina kyllä käyttää, mutta koristeena sängyn päällä ovat todella ihanat!


Löysinpä kirpparilta myös Mikado-laatikon ja 40 tikkua. Ostin viime vuonna Kokkolasta samanlaisessa rasiassa Dominon. Niistä tuli hyvä pari.

Myönnän, että olen joissakin asioissa yhä aika lapsellinen. Pidän yhäkin piirrosanimaatioista, leluista, peleistä ja lastenkirjoista. Kirppiksiltä ja kirjakauppojen alennusmyynneistä onkin tarttunut muutamia mukavia kirjoja, minkä lisäksi olen vanhempieni luota ottanut mukaan muutamia oman lapsuuteni aarteita.


Minulle ei kelpaa mikä tahansa. Kirjan on oltava joko lapsuudesta tuttu, muuten vain klassikko, erikoisesti kuvitettu tai sitten - ja tämä on se jännin ryhmä -hyvin kummallinen. Klassikoista minulle rakkaimmat ovat Milnen Nalle Puh ja Nalle Puh rakentaa talon. Omista molemmat sekä suomeksi että englanniksi. Nalle Puhista minulla on ihanan vanha suomennos, jossa kuvia ei ole vielä väritetty ja kieli on hassumpaa. Hassua kyllä, vaikka tutustuin Milnen Puh-kirjoihin vasta aikuisiällä, ne ovat ehdottomasti lempikirjani koko maailmassa.

Lapsuuden nostalgisimpiin kuuluvat mm. Hyvää yötä Nalle Kalle (P. Scarry, R. Scarry) ja Ruusan talvi (Cecil, Gascoigne), jonka viimeiselle sivulle olen kirjoittanut tiettävästi ensimmäiset spontaanit kirjoitukseni. Opin lukemaan joskus 4-5 -vuotiaana, ja samoihin aikoihin aloin harjoitella kirjoittamista. Kirjoittaminen oli kuitenkin alkuun hyvin aikaa vievää, minkä vuoksi tämäkin teksti lienee jäänyt keskeneräiseksi: "RUSAASII TALISA TIISI EÄ". Tiedän, että siinä lukee "Ruusa-aasi tallissa tiesi, että..." mutta se onkin sitten arvoitus, mitä se siellä mielestäni tiesi. Palo jatkaa tarinaa oli kova, harmi, etten päässyt pitemmälle.

Ruusa-aasin taikatakki


Nalle Kalle isän hartioilla

Pikku Prinssin baobab-puut


Kummallisiin kirjoihini lukeutuu mm. The Stinky cheese man and other fairly stupid tales (Scieszka/Smith). Kirja sisältää postmoderneja versioita klassikkosaduista, mahtavan kuvituksen sekä useita postmoderneja kummallisuuksia (hahmot tiedostavat olevansa kirjassa, karkaavat sivuilta, kommentoivat fontteja ja asettelua jne.). Kirja on todella hauska. Suosikkikohtiini lukeutuu esimerkiksi Oikeasti ruma ankanpoikanen, jossa ruma ankanpoika ei välitä lainkaan toisten haukuista, koska uskoo vakaasti kasvavansa joutseneksi ja täten lammen kauneimmaksi olennoksi. "No, niinhän siinä sitten kävi, että hyvin rumasta ankanpoikasesta kasvoi vain hyvin ruma ankka. Loppu."



Prinsessa ja herne -tarina on muokattu muotoon Prinsessa ja keilapallo. Juoneen on lisätty ovelasti kohta, jossa prinssi kyllästyy vanhempiensa vaatimukseen naida todellinen prinsessa - joka siis tuntee herneen sadan patjan alta - ja tavatessaan unelmiensa tytön vaihtaa yöllä herneen keilapalloon.




Tove Janssonin muumikirjat ovat oikeastaan sekä klassikkoja että kummallisia. Kuinkas sitten kävikään? on aivan ihana kirja, jossa runomuotoon kirjoitettu tarina etenee sivulta sivulte paperissa olevien reikien kautta. Tekstit on aseteltu villisti ja värimaailma on kutkuttava. Rakastan esimerkiksi tätä kuvaa, jossa Muumipeikko on joutunut imuriin.



Osa kummallisista lastenkirjoista on oikeastaan sellaisia, joita en lukisi lapsille lainkaan. Niissä on jotain kieroutunutta ja pelottavaa. Aikuisena kauhuromantiikan ystävänä pidän tällaisista suunnattomasti. Uusin pelottava satukirja löytyi pari kirppisreissua sitten: Alfred Könnerin kirjoittama ja Klaus Ensikatin kuvittama Riikinkukon häät vuodelta 1972. Kuvat ovat ihanan yksityiskohtaiset ja värikkäät, eläinhahmot ovat suorastaan demonisia (hui!) ja tekstin sekaan on piirretty jokaiselle sivulle erilaisia ötököitä. Tässä pari näytettä:





Kerään innokkaasti talteen myös lastenloruja. Olisin varmasti tehnyt niistä tutkielman yleisen kirjallisuustieteen puolelle, jos olisin ehtinyt jatkaa sivuaineopintojani. Pidin lorupussi-leikistä lapsena päiväkerhossa, joten askartelen tuleville lapsilleni aivan varmasti oman lorupussin.

Loruihinkin lukeutuu valtavasti kaikkea kummallista:

"Laulapas viidenpennin veisu, taskut ruista pullollaan.
Tusinan verran mustarastaita leivottiin kuninkaan taikinaan.
-
Piirakka auki kun leikattiin, alkoivat linnut lurittaa.
Eikös ollutkin kumma ruoka lounaspöydässä kuninkaan?
-
Kuningas meni kammioonsa kultarahoja laskemaan,
vierashuoneeseen kuningatar hunajaleipiä maistamaan.
-
Pikkupiika linnanpihalla pyykkejä narulle ripusti.
Taivaalta lensi mustarastas ja piialta nenän nokkaisi."
keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
Vierailin naapurin Krissen kanssa ekaa kertaa Laiskan kirppiksellä vähän aikaa sitten. Nyt tuntuu naurettavalta, etten ole käynyt lähimmällä kirpparilla aiemmin. Se oli täynnä mukavaa tavraa ja aivan pikkurahalla (mikä on hyvä, koska olen saanut töitä vasta syksyksi). Yleensä vanhat suuret ruskeat lasipullot maksavat n. 15-25 euroa kipale, minkä vuoksi en ole moisia koskaan ostanut. Näistä (isoin n. puoli metriä korkea) maksoin 2,50. Vihreä, tavallisen kokoinen pullon maksoi 70 senttiä. Se on ihan muhkurainen muotopuoli, vaikka kuvasta sitä ei ehkä huomaa. Näihin täytyy hakea luonnokukkia kaunistukseksi. Lisäksi mukaan tarttui askartelumateriaalia: metritolkulla kaunista köyttä, bambuiset laukunkahvat ja verhotupsu. Myös Krisse löysi kassillisen iloa, mm. pinon lasillisia valokuvakehyksiä 5 senttiä/kpl!

Kesäinen, maalaisromanttinen mökkifiilis oli päällä vielä vieraillessani Ekotorin takana Emmauksen kirppiksellä... Löysin kaksi virkatuin pitsein koristeltua valkoista tyynyliinaa 50 sentillä! Materiaali on juuri sellaista ihanan paksua puuvillaa, jollaista ei enää mistään saa. Toisen tyynyliinan alareunassa on kolme pikkuista reikää, mutta ei hätää: minulla on TIETENKIN jo villejä korjausideoita. Virkattu ikkunakoriste maksoi parikymmentä senttiä. Ajattelin maustaa sitäkin hieman.

Lisäksi löysin 50 sentillä tällaisen mielettömän hauskan essun, josta puuttuu selän-taa-solmimisnaru (hyvä sana, on on). Lapun perusteella tämä on tehty Italiassa, ja lapun ulkoisesta olemuksesta päätellen tämä on hyvin vanha eli nykyslangilla vintage. En vielä ole päättänyt, korjaanko tämän essuksi, topiksi vai miksi. Mekkoa siitä ei tule, koska leveys ei riitä pepun ympäri asti. Kuosi on joka tapauksessa ihanan villi!
maanantai 6. kesäkuuta 2011

Blogit ja sisustuslehdet ovat jo jonkin aikaa tulvineet viirejä. Resistenssini villitykseen kesti yllättävän pitkään, mutta sitten: häät. Olen nähnyt aivan liian monta kaunista viirinauhaa ollakseni askartelematta sellaisia itse. En ole lämmennyt ajatukselle, että viirejä olisi kaikkialla sisustuksessa, mutta juhlatunnelmaan ne sopivat ehdottoman hyvin. Ja ulkosalle. Nyt suorastaan harmittaa, etten voi esitellä ompelemiani viirinauhoja vielä vuoteen, koska en halua paljastaa häistämme liikaa etukäteen.

"Onneksi" viiriviiraukseni näkyy jo muuallakin...


Kaulakorun inspiraatio on lähtöisin täältä. Parantelin ohjetta käyttämällä silmukkapäisiä korupiikkejä: leikkasin ruudunmuotoisia kappaleita hansikasnahasta, asetin korupiikin keskelle, lisäsin liimaa ja painoin ruudun kolmionmalliseksi viiriksi korupiikkiä vasten. Näin viirit ovat tukevampia, kun ovat kaksinkerroin ja omassa "tangossaan". Sitten vain korupihdeillä piikin toiseenkin päähän silmukka ja yksittäisellä rinkulalla kiinni seuraavaan. Minulla tällaisia yksittäisiä rinkuloita eli jumpringsejä ei ollut, joten irrotin vanhasta ketjusta keskeltä renkaita yksitellen ja käytin loppuosan viirikorun ketjuksi, lukkokin kun oli jo valmiina :).

Valitsin viireihin Ranskan värit...tietenkin, sillä kultaseni osti 3-vuotispäivälahjaksi minulle Thomas Sabon hopeisen rannekorun, jonka ensimmäinen charmi oli kihlauspäivästämme muistuttava Eiffel. En omista juuri lainkaan hopeakoruja, joten piti tietysti heti nikkaroida sopiva kaulakoru. Nyt tarvitaan korvikset ;)!

Pasi yllätti minut 3-vuotispäivänämme Marcato Atlas -pastakoneella, Thomas Sabon rannekorulla ja suklaateellä. Nyt olemme perehtyneet muutamana päivänä kotitekoisen pastan salaisuuksiin. Pastataikinan tekeminen oli paljon helpompaa kuin kuvittelimme. Koneen rullaaminen on suorastaan terapeuttista, ja tuorepasta on hetkessä valmista! Näiden peruskokeilujen jälkeen uskaltanemme pian jo kokeilla erivärisiä ja -makuisia versioita. Täytetyt pastat ovat herkkuani, ja nyt saan viimein itse kehitellä niihin uusia makuja!


Tässä kuvassa ihan eka kerta.

Fettuccine!


Tagliolini!


Ravioli!




Lopultakin toukokuu on ohi. En muista, koska viimeksi olisi yhdelle kuukaudelle pakkautunut yhtä paljon tekemistä. Rupesin jatko-opiskelijaksi. Kirjoitin toukokuun aikana opintosuunnitelman, tutkimussuunnitelman, ensimmäisen apurahahakemuksen, kaksi referee-artikkelia, nipun verran työhakemuksia ja kymmeniä sähköpostiviestejä. Jospa nyt ei hetkeen tarvitsisi asua tekstinkäsittelyohjelman ääressä.



Katsastimme toukokuussa myös muutaman hääpaikan ja varasimme sopivan ensi kesälle. Pääni on täynnä ihania ideoita. Täten pyhitänkin kesäkuun askartelulle ja levolle. Ja ehkä vähän tälle blogillekin. Häihin liittyvät projektit joudun kuitenkin vielä salaamaan, vaikka kovasti haluaisin näyttää, mitä olen saanut jo aikaiseksi!


Kuvat on otettu toukokuun alkupuolella eräältä iltakävelyltä.