lauantai 27. maaliskuuta 2010
Viimeksi, kun Pasi oli poissa kotoa, ompelin käsin kolme koristetyynynpäällistä makuuhuoneeseen. Tälläkin kertaa yksinäinen viikonloppu inspiroi uuteen tyynynpäälliseen. Tällä kertaa kohteena oli olohuone. Toisella sohvalla on jo jonkin aikaa ollut harmaiden ja raidallisten tyynyjen lisäksi aivan ihana Saanan ja Ollin suunnittelema ja toteuttama valkoinen tyyny (yritän muistaa kuvata sen päivänvalossa samalla kun kuvaan tänään syntyneen tyynyn "luonnollisessa elinympäristössään" muiden tyynyjen seassa). Mutta toinen sohva tuli selvästi kateelliseksi valkotyynysohvalle, joten tarvitsimme toisen tyynyn, jossa olisi puhtaan valkoista. Tyynyjähän ei voi olla liikaa.

Halusin tehdä kaksipuolisen tyynyn, jotta kääntämällä pystyisi helposti muuttamaan ilmettä. Idea kuviointiin tuli 5-vuotiaan hoitolapseni hassuista piirrustuksista. Oli tosi hassua ottaa niistä mallia, jouduin pirtämään kuviot osittain vasemmalla kädellä, jotta tulos olisi autenttisempi ja sitä kautta suloisempi. Mustavalkoisella värityksellä mikä tahansa on uskottavaa. Suurin osa kuvista on ihanasta kuvasarjasta "Viirupupu Ikeassa", jonka hoidokkini piirsi minulle viime torstaina. Joukosta löytyy päähenkilön lisäksi ostoskori, veitsi ja jätski. Lihapulla-annos ei päässyt tyynyyn. Nyt minulla on ihan oikea ompelukone, joten koko tyynyä ei tarvinut neulan ja langan kanssa väsätä. Kiitos isi! Tämä oli koneen ensimmäinen koitos.



Toiselle puolelle piirsin kangastussilla paljon kuvia, ja pensselöin taustan mustaksi. Toiselle puolelle tein kolme kohokuvaa näin:
1. Piirsin hahmot erilliselle kankaalle.
2. Leikkasin ne irti ja käsittelin reunat Fray checkillä (se on purkautumisenestoainetta). Valitsin käytettäviksi mustakalan, talon ja sydämen.
3. Leikkasin kuvioiden avulla hieman pienemmät samanmuotoiset palat ohuesta softiksesta ja huopakankaasta. Softis alle, huopakangas päälle, sitten vähän huopakangassilppua pehmikkeeksi ja päällimmäiseksi piirros. Sama oli varmasti hoitunut vanullakin, jos sitä olisi ollut. Kiinnitin nuppineuloin tyynykankaaseen sopiviin kohtiin.
4. Ompelin kuviot neulalla ja langalla katkoviivamaisilla pistoilla tyynykankaaseen.


Tällanen kääntötyyny siit ny tulisisi.

Bonuksena vielä kuva edellisen yksinäisviikonlopun Kameetyynystä. Tukkakin on kirjailtu mustin lasihelmin :).

2 kommenttia:

Mörri kirjoitti...

Voi hitto miten söpöjä! :)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihasstuttavia...käy ihmeessä näyttämässä näitä jossain sisustusliikkeessä, Askossa, Iskussa, ikeassa tmv.ssa...saattaisivat hyvinkin tehdä kaupat sinun kanssasi niistä!

Lähetä kommentti