maanantai 3. toukokuuta 2010
10.28 | 
Lähettänyt
Jenny
Värikylläiset retroprintit ja hassut esineet viehättävät minua. Hassua kyllä, värikkäimmät ja omalla tavallaan myös humoristisimmat asiat löytävät helpoiten paikkansa keittiöstä, enkä useimpia näistä esineistä muualle asuntoon huolisikaan. Keittiö on kai sitten se "hauska" paikka, ainakin useimmista keittiöistä löytää hassuja jääkaappimagneetteja, värikkään esiliinan tai hullunkurisen tiskirätin.
Keittiön pyyhetelineen päällä meillä on tällä hetkellä uusin kirpputorilöytöni "Hemmets sjuk- och olycksfallsvård" -kirja, jonka ostin Eurokirppikseltä viime viikolla. Kirja on 40-luvulta ja sisältää aivan ihastuttavia kuvia vanhanaikaisissa hoitaja-asuissa tomerana työskentelevistä sairaanhoitajista, sekä hellyyttävää faktaa silloisesta välineistöstä: hoitajat mm. väsäävät selkätukia potilaiden sänkyihin nurinpäin käännetyistä tuoleista. Kirjan takana oleva sydäntarjotin on mummini vanha. Pelastin sen kesämökiltä. Pin up -tarjottimen askartelin itse vanhasta metallitarjottimesta jollekin joululahjaksi, mutten ollut lopputulokseen tyytyväinen, joten se jäi meille.
Aarikan vanhat purkit ovat myös mummini vanhat ja kesämökiltä tuodut.
Lähikirppiksen ilmaiskorissa oli vanha saksalainen lehtinen, jonka sisältä löysin tämän ainokaisen värikuvan. Mainos pääsi heti kehyksiin. Paperi on ihanan paksua ja väritys ihanan... miten sitä nyt kuvaisi... akvarellimainen?
Tämä vihreä lasikannu lähti viime vuonna mukaan kirpputorilta Tukholmasta. Kannun väri ja muoto hurmasivat minut heti. Välillä tuntuu todella oudolta, että minuun vetoavat monissa asioissa molemmat ääripäät. Muotoilussa kaksijakoisuus näkyy runsaan ja suoraviivaisen kummallisena liittona. Eilen katoin kahvipöytään tämän mehukannun, vaikka maitokannuna toimi Selettin valkoinen, moderni kannu. Lopputulos ei silti ollut riitasointuinen.
Keittiön pyyhetelineen päällä meillä on tällä hetkellä uusin kirpputorilöytöni "Hemmets sjuk- och olycksfallsvård" -kirja, jonka ostin Eurokirppikseltä viime viikolla. Kirja on 40-luvulta ja sisältää aivan ihastuttavia kuvia vanhanaikaisissa hoitaja-asuissa tomerana työskentelevistä sairaanhoitajista, sekä hellyyttävää faktaa silloisesta välineistöstä: hoitajat mm. väsäävät selkätukia potilaiden sänkyihin nurinpäin käännetyistä tuoleista. Kirjan takana oleva sydäntarjotin on mummini vanha. Pelastin sen kesämökiltä. Pin up -tarjottimen askartelin itse vanhasta metallitarjottimesta jollekin joululahjaksi, mutten ollut lopputulokseen tyytyväinen, joten se jäi meille.
Aarikan vanhat purkit ovat myös mummini vanhat ja kesämökiltä tuodut.
Lähikirppiksen ilmaiskorissa oli vanha saksalainen lehtinen, jonka sisältä löysin tämän ainokaisen värikuvan. Mainos pääsi heti kehyksiin. Paperi on ihanan paksua ja väritys ihanan... miten sitä nyt kuvaisi... akvarellimainen?
Tämä vihreä lasikannu lähti viime vuonna mukaan kirpputorilta Tukholmasta. Kannun väri ja muoto hurmasivat minut heti. Välillä tuntuu todella oudolta, että minuun vetoavat monissa asioissa molemmat ääripäät. Muotoilussa kaksijakoisuus näkyy runsaan ja suoraviivaisen kummallisena liittona. Eilen katoin kahvipöytään tämän mehukannun, vaikka maitokannuna toimi Selettin valkoinen, moderni kannu. Lopputulos ei silti ollut riitasointuinen.
Tunnisteet:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Ihania löytöjä! Mä rakastan tuota sydänkuosia ja olenkin kerännyt sitä melkoisen sarjan. Helsingissä oli aiemmin sellainen hassu kirppari, jossa joku entinen sydänkeräilijä myi kokoelmansa pois. Harmi, etten ostanut kaikkea, pari purkkia sieltä kuitenkin raahasin.
Vanhat purkit ja tarjottimet on ihania. Itse vaadin esineiltä yleensä hyvää kuntoa, sillä oisihan niitä kiva voida käyttääkin. Suututtaa, kun kirppareilla näkee hienoja purkkeja ruosteisina ja kaiken maailman tahmaisten ruokajämien peittäminä ja käsittämättömän hintaan. Samalla reissulla, kun ostin kirjan, maljakon ja huovan, näin noita raidallisia Aarikoita ihan kammottavassa kunnossa, samoin jotain ei-niin-vanhoja (lue: ysikytluvun) kahvi- ja karkkipurkkeja kympin kappale, vaikka ihan ruokottomia. Yäk.
Joo, varsinkin peltipurkkien hinta on noussut ihan järjettömäksi. Syytän siitä Uniikki-ohjelmaa, jossa se tyyppi, joka kiersi aina etsimässä niitä esineitä kirppareilta, sanoi kerran, että peltipurkit on tulevaisuuden antiikkia (ei näillä sanoilla, mutta kuitenkin). Sen ohjelman jälkeen aina seuraavana viikonloppuna näki milloin aurinkopulloa ja milloin pehtooripannua ihan järjettömiin hintoihin kirpuilla, kunnosta viis.
Mä katsoin Uniikin jokaisen jakson ja huomasin saman ilmiön. Moni niistä kirpparilöydöistä oli tosi kivoja, mutta itse olen törmännyt ohjelman jälkeen samaisiin tavaroihin ihan käsittämättömän huonokuntoisina ja käsittämättömään hintaan. Jos tavara on rikki, se on kutakuinkin arvoton. Sen voi toki myydä silloin pilkkahintaan, jolloin joku näppärä voi siitä kovalla urakalla saada taas hyvän. Mutta ei ne näppärät halua ostaa, jos hinta on pilvissä, sehän on kuin maksaisi omasta työstään jollekin muulle. Ja sitten on niitä asioita, joita ei korjaa erkkikään. Jos lasinen lamppu, peili tai lautanen on haljennut sieltä täältä, ja siitä puuttuu palasia, niin miksi se ei ole löytänyt tietään lasinkeräysastiaan?!
Yhdyn täysin tuohon ensimmäiseen kappaleeseen :) Periaatteessa en tykkää yhtään tuollaisesta kirkkaasta sinooperinpunaisesta, mutta kuitenkin noissa retrotavaroissa se näyttää hyvältä. Lisäksi muutamasta punaisesta keittiötavarasta sai sitten alkunsa koko keittiön punainen värimaailma, nuo yo-kylän kaapinvetimet sopivat mainiosti kokonaisuuteen :D Muualle asuntoon en kyllä tuota väriä huolisi.
Vihreä lasikannu on ihana!
Moikka, itse löysin myös kirpputorilta tuollaisen samanlaisen vihreän lasikannun. Ei sinulla sattuisi olemaan mitään tietoa esim valmistajasta?
T.Riikka
Mullakin on samanlainen kannu ja lasit ostettu äsken Torilta. Mitkä ne ovat?
Lähetä kommentti