keskiviikko 5. toukokuuta 2010
15.28 |
Lähettänyt
Jenny |
Muokkaa tekstiä
Tein ystäväni kanssa ohikulkumatkalla pikavisiitin ihan kammottavalle pikkupikkukirppikselle. Siellä haisi kamalalta, tavarat olivat epäsiisteinä kasoina pienenpienessä tilassa, rumia kahvikuppeja oli esillä lattiallakin ja paikalla oleva myyjä oli vähintäänkin luotaantyöntävä. Jos olisin ollut yksin, olisin kääntynyt pois suoraan ovelta, mutta ystäväni halusi välttämättä käydä katsomassa kellarikerroksen vaateläjiä. Itse en suostunut korkokengissä laskeutumaan kaiteettomia betoniportaita, joten jäin "ihastuttavan" myyjän kanssa yläkertaan. (Jos totta puhutaan, olin ihan varma, että jos me molemmat menemme tyhmyyksissämme kellariin, mies ajaa meidät nurkkaan ja lukitsee meidät sinne vuosiksi. Vainoharhaista tai ei, olen mielummin varovainen ja elossa kuin toisinpäin.)
No kuitenkin, siinä kuikullessani huomasin hyllyllä hassun esineen. Kysyin varmuudeksi myyjältä, mikä kapistus mahtaa olla, mutta hän sanoi, ettei hän vaan tiedä mutta kahdella eurolla saan. Ja minähän ostin. Ystäväni kysyi kellarista kiivettyään heti: Mikä toi on? Selitin, että siinä on mun uusi minifondueni. Kehikko on metallia, alla on paikka kynttilälle ja keraamisen kulhon saa pois. Ajattelin, että se on mainio suklaafondue tai pikkuinen juustofondue, meillä kun ei moista kapinetta vielä ole. Juustofonduenkin voi tehdä valmiiksi hellalla tai mikrossa, mutta tuossa sen saa pidettyä sulana. Ihanan hassu kapine kerta kaikkiaan :).
Matot ostin 16 eurolla Ekotorilta. Ne on tampattu, imuroitu ja käsitelty tarraharjalla ennen kuvausta. Vaalea tulee pikkuhuoneeseen, kunhan saan sen pestyä (onneksi vain lähes huomaamatonta pikkulikaa). Tummassa matossa oli pientä kulumaa yhdessä kohtaa, kuten kuvasta näkyy, mutta matto on meillä ruokapöydän alla, joten kulunutta kohtaa ei näe. Matto on ihanan iso, hyväntuntuinen jalkojen alla... ja minusta sittenkin liian synkkä meille. Pasista se on ihan hyvä, mutta minua se ainakin vielä häiritsee. Kuvaan kun saan pöytätekstiilit vaihdettua.
Tunnisteet:
Second hand
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tässä blogissa
Sisustusta, tee se itse -projekteja, hyvää ruokaa ja herkkuja filosofian maisteri Jennyn ja biokemiaa opiskelevan Pasin kerrostalokolmiossa.
Blog Archive
-
►
2012
(1)
- ► heinäkuuta (1)
-
►
2011
(43)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (9)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (4)
- ► tammikuuta (3)
-
▼
2010
(72)
- ► joulukuuta (4)
- ► marraskuuta (3)
- ► heinäkuuta (7)
- ▼ toukokuuta (11)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (11)
- ► helmikuuta (2)
Tunnisteet
- Antiikki (2)
- Askartelu (7)
- haaste (2)
- Hankinnat (13)
- Keittiö (5)
- Kierrätys (10)
- Kirjat (1)
- Korut (1)
- Lappi (2)
- Makuuhuone (4)
- Mielipide (1)
- Miniatyyrit (2)
- Muistot (1)
- Neulonta (1)
- Nuket (1)
- Olohuone (12)
- Ompelu (14)
- Parveke (3)
- Pikkuhuone (5)
- Remppa (2)
- Reseptit (8)
- Retket (13)
- Ruoka (14)
- Second hand (22)
- Sisustus (24)
- Taide (2)
- Tee se itse (31)
- Turku (8)
- Vaatteet (1)
- Valokuvaus (10)
- Virkkaus (1)
1 kommenttia:
Hmm, kuulostaa kovasti naapuritalon kirpputorilta (oliko sen vieressä vanhantavaranliike kemikaliokyltillä?), se on kyllä ahdistava paikka.. Pari kertaa tullut käytyä, mutta jotenkin se oli nyt viime kerralla pahentunut entisestään. Ei voi suositella. :/
Lähetä kommentti