maanantai 3. toukokuuta 2010
11.20 |
Lähettänyt
Jenny |
Muokkaa tekstiä
Keltaisen tehostevärin lisääminen olohuoneeseen jatkuu. Pääsin tosiaan käymään Eurokirppiksellä viime viikolla, ja mukaan tarttui muutama mainio keltainen juttu. Ylemmässä kuvassa on jälleen yksi lokero olohuoneen hyllystä. Keltainen maljakko on Muurlan, ja maksoi kirpputorilla 3 euroa. Läpikuultava keltainen lasi tuo mieleeni Kartellin keltaisen Fly -valaisimen, josta olen haaveillut jo jonkin aikaa.
En ole fleece-tyyppisten torkkuhuopien ystävä, mutta mustalla reunustettu keltainen oli huippulöytö. Materiaali ei ole sellaista tyypillistä, pehmeää fleeceä, vaan pinta on kestävän oloista. Väri on ihan nappiin ja mikä parasta: huopa on levitettynä ruhtinaallisen kokoinen, joten mahdumme molemmat käpertymään siihen.
Naurettava esillepano syntyi vapunaattona siivouksen yhteydessä. Hevospää ja ankka ovat kirpputoriostoksia. Hevosen alle olen jo kauan etsinyt oikean kokoista kuutionmuotoista mustaa laatikkoa, jotta saisin sen näyttämään taideveistokselta. Ankka päätyy muualle. Musta lyhty on joululahja Pasin äidiltä.
Jälleen lokerohyllystä. Askartelin kirjaintaulun torstaina. Simppeli kuva-aihe selittyy meidän tieteenalojemme kautta: Pb on lyijyn kemiallinen merkki, toisaalta p ja b kuvaavat kahden samapaikkaisen klusiilin soinnillinen-soinniton -oppositiota. Pingviinipojan askartelin Pasille hänen löytämästään vauvanukesta kaksi vuotta sitten.
Bonuksena kuva yhdestä lempimekostani, Jojo & Maloun dalihenkisestä kelloprinttimekosta, jonka Pasi on minulle ostanut (maksanut) lahjaksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tässä blogissa
Sisustusta, tee se itse -projekteja, hyvää ruokaa ja herkkuja filosofian maisteri Jennyn ja biokemiaa opiskelevan Pasin kerrostalokolmiossa.
Blog Archive
-
►
2012
(1)
- ► heinäkuuta (1)
-
►
2011
(43)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (9)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (4)
- ► tammikuuta (3)
-
▼
2010
(72)
- ► joulukuuta (4)
- ► marraskuuta (3)
- ► heinäkuuta (7)
- ▼ toukokuuta (11)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (11)
- ► helmikuuta (2)
Tunnisteet
- Antiikki (2)
- Askartelu (7)
- haaste (2)
- Hankinnat (13)
- Keittiö (5)
- Kierrätys (10)
- Kirjat (1)
- Korut (1)
- Lappi (2)
- Makuuhuone (4)
- Mielipide (1)
- Miniatyyrit (2)
- Muistot (1)
- Neulonta (1)
- Nuket (1)
- Olohuone (12)
- Ompelu (14)
- Parveke (3)
- Pikkuhuone (5)
- Remppa (2)
- Reseptit (8)
- Retket (13)
- Ruoka (14)
- Second hand (22)
- Sisustus (24)
- Taide (2)
- Tee se itse (31)
- Turku (8)
- Vaatteet (1)
- Valokuvaus (10)
- Virkkaus (1)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti