torstai 12. elokuuta 2010
Olen ollut viikon kipeänä, minkä vuoksi viimeiset työpäiväni yliopistolla olivat hiukan hankalia. Eilen oli viimeinen päiväni, ja vein kahvihuoneeseen kakkua. Minulle oli ostettu kiitokseksi kukka, tai siis aloe! Olen koko kesän puhunut parvekekasveistamme ja siitä, kuinka voisin hankkia vihrekasveja sisällekin. Olin siis aika otettu, kun toiveeni oli kuultu ja toteutettu! Kesätyöpaikkani oli tähänastisista töistäni paitsi mielenkiintoisin myös ensimmäinen oman alan työpaikka. Hiukan tuntuu oudolta palata opiskelijaelämään.

En tiedä ilahduinko aloesta niin kovasti vai mitä tapahtui, mutta kurkkuni alkoi viimein parantua ja sain viime yönä jo nukuttua (=hengitettyä vaaka-asennossa). Juuri ajoissa, sillä huomenna suuntaamme Pariisiin viideksi päiväksi! Itse olen käynyt Pariisissa aiemminkin ja asunutkin siellä yhden kesän, mutta Pasille tämä on aivan ensimmäinen kerta. Aion olla hyvä opas!

Ajattelimme myös pistäytyä Pariisin kuuluisalla kirpputorilla lauantaina. Toivottavasti löydämme aarteita kotiimme! Palaamme pian kuvien kera! Nyt on kiire pakkaamaan!

1 kommenttia:

Mai kirjoitti...

Oi ihanaa, Pariisi on kyllä mahtava paikka. Hyvää matkaa!

Lähetä kommentti

Tässä blogissa

Sisustusta, tee se itse -projekteja, hyvää ruokaa ja herkkuja filosofian maisteri Jennyn ja biokemiaa opiskelevan Pasin kerrostalokolmiossa.

Kirjoittajat

Tunnisteet