Kaksi Kaunista

Myönnän, että olen joissakin asioissa yhä aika lapsellinen. Pidän yhäkin piirrosanimaatioista, leluista, peleistä ja lastenkirjoista. Kirppiksiltä ja kirjakauppojen alennusmyynneistä onkin tarttunut muutamia mukavia kirjoja, minkä lisäksi olen vanhempieni luota ottanut mukaan muutamia oman lapsuuteni aarteita.


Minulle ei kelpaa mikä tahansa. Kirjan on oltava joko lapsuudesta tuttu, muuten vain klassikko, erikoisesti kuvitettu tai sitten - ja tämä on se jännin ryhmä -hyvin kummallinen. Klassikoista minulle rakkaimmat ovat Milnen Nalle Puh ja Nalle Puh rakentaa talon. Omista molemmat sekä suomeksi että englanniksi. Nalle Puhista minulla on ihanan vanha suomennos, jossa kuvia ei ole vielä väritetty ja kieli on hassumpaa. Hassua kyllä, vaikka tutustuin Milnen Puh-kirjoihin vasta aikuisiällä, ne ovat ehdottomasti lempikirjani koko maailmassa.

Lapsuuden nostalgisimpiin kuuluvat mm. Hyvää yötä Nalle Kalle (P. Scarry, R. Scarry) ja Ruusan talvi (Cecil, Gascoigne), jonka viimeiselle sivulle olen kirjoittanut tiettävästi ensimmäiset spontaanit kirjoitukseni. Opin lukemaan joskus 4-5 -vuotiaana, ja samoihin aikoihin aloin harjoitella kirjoittamista. Kirjoittaminen oli kuitenkin alkuun hyvin aikaa vievää, minkä vuoksi tämäkin teksti lienee jäänyt keskeneräiseksi: "RUSAASII TALISA TIISI EÄ". Tiedän, että siinä lukee "Ruusa-aasi tallissa tiesi, että..." mutta se onkin sitten arvoitus, mitä se siellä mielestäni tiesi. Palo jatkaa tarinaa oli kova, harmi, etten päässyt pitemmälle.




Kummallisiin kirjoihini lukeutuu mm. The Stinky cheese man and other fairly stupid tales (Scieszka/Smith). Kirja sisältää postmoderneja versioita klassikkosaduista, mahtavan kuvituksen sekä useita postmoderneja kummallisuuksia (hahmot tiedostavat olevansa kirjassa, karkaavat sivuilta, kommentoivat fontteja ja asettelua jne.). Kirja on todella hauska. Suosikkikohtiini lukeutuu esimerkiksi Oikeasti ruma ankanpoikanen, jossa ruma ankanpoika ei välitä lainkaan toisten haukuista, koska uskoo vakaasti kasvavansa joutseneksi ja täten lammen kauneimmaksi olennoksi. "No, niinhän siinä sitten kävi, että hyvin rumasta ankanpoikasesta kasvoi vain hyvin ruma ankka. Loppu."



Prinsessa ja herne -tarina on muokattu muotoon Prinsessa ja keilapallo. Juoneen on lisätty ovelasti kohta, jossa prinssi kyllästyy vanhempiensa vaatimukseen naida todellinen prinsessa - joka siis tuntee herneen sadan patjan alta - ja tavatessaan unelmiensa tytön vaihtaa yöllä herneen keilapalloon.




Tove Janssonin muumikirjat ovat oikeastaan sekä klassikkoja että kummallisia. Kuinkas sitten kävikään? on aivan ihana kirja, jossa runomuotoon kirjoitettu tarina etenee sivulta sivulte paperissa olevien reikien kautta. Tekstit on aseteltu villisti ja värimaailma on kutkuttava. Rakastan esimerkiksi tätä kuvaa, jossa Muumipeikko on joutunut imuriin.



Osa kummallisista lastenkirjoista on oikeastaan sellaisia, joita en lukisi lapsille lainkaan. Niissä on jotain kieroutunutta ja pelottavaa. Aikuisena kauhuromantiikan ystävänä pidän tällaisista suunnattomasti. Uusin pelottava satukirja löytyi pari kirppisreissua sitten: Alfred Könnerin kirjoittama ja Klaus Ensikatin kuvittama Riikinkukon häät vuodelta 1972. Kuvat ovat ihanan yksityiskohtaiset ja värikkäät, eläinhahmot ovat suorastaan demonisia (hui!) ja tekstin sekaan on piirretty jokaiselle sivulle erilaisia ötököitä. Tässä pari näytettä:





Kerään innokkaasti talteen myös lastenloruja. Olisin varmasti tehnyt niistä tutkielman yleisen kirjallisuustieteen puolelle, jos olisin ehtinyt jatkaa sivuaineopintojani. Pidin lorupussi-leikistä lapsena päiväkerhossa, joten askartelen tuleville lapsilleni aivan varmasti oman lorupussin.

Loruihinkin lukeutuu valtavasti kaikkea kummallista: