sunnuntai 6. maaliskuuta 2011


Jälleen Martha Stewartin innoittama projekti. Englanninkieliset ohjeet löytyvät täältä ja kaavat täältä.

En suosittele projektia jos a) et muutenkaan harrasta askartelua tai pidä siitä tai b) tykkäät askarrella asioita, joiden onnistuminen on taattu ja joita tehdessä ei tarvitse soveltaa ohjetta itse. Ruusujen tekeminen vaatii siis hermoja, silmää ja kykyä kehittää ratkaisuja tapauskohtaisesti.

Ruusuihin tarvitaan lisäksi suodatinpusseja, kukkateippiä, vesivärit ja varsimateriaali. Itse käytin varsiin grillitikkuja ja pyöristin grillitikkujen avulla myös terälehtien reunat. Ohjeen mukaan yhteen ruusuun tarvitsee 8 suodatinpussia mutta todellisuudessa niitä tarvitsee vain 6, sillä kerroksen 5 ja 6 terälehdet voi leikata kerrosten 1-3 ylijäämäpaloista. Koska en tee ruusuista maljakkoon pantavia pitkävartisia (enkä lehdellisiä), olen varmistanut kukkateippikiinnityksen ennen maalaamista kiertämällä tupen ympärille myös rautalankaa, sillä se ei näy ruusun alta mihinkään.

Ylemmässä kuvassa 4 ensimmäistä, joista kaksi on värjätty ja kaksi jätetty valkoisiksi. Värjääminen lisää ruusujen realistisuutta. Alemmassa kuvassa onkin sitten tähänastisista ruusuistani herkin tapaus.


Miksi suodatinpussi?

- Suodatinpussi on suunniteltu kestämään vettä. Niinpä ruusu on helppo maalata, koska terälehdet eivät takerru toisiinsa vaan irtoavat kuivumisen jälkeen vaivatta.

- Suodatinpussin paperi on huokoista, ja väri leviää sitä pitkin kauniisti (vrt. kasvien suonet).

- Reunojen kähertäminen on mielestäni tärkein vaihe. Muutos kähertämättömästä käherrettyyn on valtava: ensin terälehdet näyttävät leikatulta paperilta ja sitten heräävät henkiin (vrt. ylimmän kuvan oikeanpuolimmaista valkoista ruusua, jota en ollut vielä kähertänyt kunnolla, muihin ruusuihin niin huomaat). Kähertyvyys on suodatinpussin parhaita ominaisuuksia!

-Suodatinpussin kaksi kerrosta ovat mukavasti kiinni toisissaan, joten leikatessa saa aina yhden vaivalla kaksi samanlaista terälehteä.

- Suodatinpussit ovat todella, todella halpa materiaali. Sata suodatinpussia saa parilla eurolla; samalla rahalla eläviä, paljon pienempiä ruusuja saa ehkä yhden.

- Kukat säilyvät vuosia (kunhan välttää pitkiä aikoja suorassa auringonvalossa, joka haalistaa värit).
torstai 3. maaliskuuta 2011



Ystäväni päätti myydä omaisuutensa ja muuttaa Australiaan. Halusin ehdottomasti antaa hänelle jotakin muistoksi, mutta koska hän ei halunnut raahata mukanaa yhtään enempää tavaraa, kuin on pakko, oli lahjan keksimisen suhteen aika paljon pähkäiltävää. Lopulta keksin ommella hänelle passinsuojuksen.

Muistin Graphis Fairyn blogissa nähneeni hauskan frenologiapään, jossa lohkoihin oli kirjoitettu askarteluaiheisia sanoja. Päätin muokata kuvaa sanojen osalta vähän yleisemmäksi ja piirtää sen kangastussilla.

Silittämisen jälkeen käsittelin kankaan vielä säänkestävällä spraylla, jota käytetään esim. kenkien suojaamiseen. Ajattelin, että likaa hylkivä pinta olisi ehdottomasti plussaa tämäntyyppisessä esineessä.

Sitten ompelin kotelon ja lisäsin siihen tarrakiinnityksen. Valmis!



Ilahdutin lähimpänä asuvia ystäviäni ystävänpäivänä ekologisella eväspussilla. Pussit on tehty vahakankaasta, joten ne pitävät kosteutta ja ne voi pestä.



Täytin pussit juuri uunista tulleilla pullilla (sitruunakanelirahkakierre ja kaakaotuorejuustokierre) sekä mantelikekseillä.



Idean pusseista nappasin Martha Stewartin sivuilta.

Bloggailu on jäänyt luvattoman pitkälle tauolle. Ensin minulla oli askartelukiireitä ja sitten sainkin ihan ensimmäisen työpätkäni! Olen nyt opettanut kirjallista viestintää Åbo Akademin Centret för livslångt läranden työvoimakoulutusryhmälle. On kyllä ollut mahtavin työ ikinä! Ikävä kyllä kurssi loppuu jo ensi viikolla. Toivottavasti pääsen vetämään vastaavanlaisia projekteja myös tulevaisuudessa!

Postaankin nyt heti kolme askartelujuttua. Kaikki liittyvät askartelukiireisiin: ensin oli ystävänpäivä ja sitten erään ystäväni läksiäiset (hän muuttaa Australiaan moneksi vuodeksi :(!). Mummille ja papalle lähetin ystävänpäiväyllärinä tällaiset koristetyynynpäälliset. Ostin valmiit vetoketjulliset päälliset ja lisäsin lintukuvat sekä tupsut kulmiin. Minulle vesilinnut ja lokit tuovat heti mieleen kesän. Kirjailin linnut sävyä vaihtavalla sinisellä langalla, jonka olenkin saanut samaiselta mummiltani. Tyynyt näyttänevät pian vielä kesäisemmiltä, kun aurinkokin on jo alkanut paistaa ihanasti.



keskiviikko 26. tammikuuta 2011
Minulla on ongelmia uuden kamerani kanssa. Salaman kanssa otetuista kuvista tulee hirvittäviä valoilmiöitä ja ilman salamaa otetuista hämäriä. Tänään oli mahtava luonnonvalo, joten olin varma, että saisin ensimmäiset hyvät kuvat otettua. Noh, luonnonvalo teki saman kuin salama: kuvista tuli aivan ylivalottuneita. Tarvitsisin kunnollista kuvausopastusta. Tässä nyt kuitenkin tällainen ylipirteä kuvayksilö:



Laitoin muutamia coctailvarjoja uusiin kuoseihin. Tarkoituksenani oli tehdä pari erilaista sarjaa, jotta saisin jälkiruoka-annoksia koristeltua ystävilleni, mutta koska yhden varjon muuttumisleikkiin menee vajaa tunti, en ole vielä tätä pidemmällä. Siniraidallinen ja kukka ja viuhka -kuvioinen ovat paperisia ja pitsinen on kangasta. Taustalla on uusi tilkkutäkkiprojektini. Siitä on tulossa aika hauska, vaikka itse sanonkin :).

Töitä ei ole vielä löytynyt, mutta ensimmäinen referee-artikkelini on sentään edistynyt nopeasti. Nyt lähden kaupungille ostamaan askartelutavaraa ja tulostusmustetta. Ystävänpäivä lähestyy...
perjantai 14. tammikuuta 2011

Rupesin romantikoksi, tein tilkkutäkin.

Voin selittää. Kaikki on pitkälti Pasin äidin syytä. Hän on romanttisen tyylin erehtymätön taitaja. Kokkolassa sijaitseva omakotitalo on täynnä toinen toistaan kauniimpia koriste-esineitä: hevosia, enkeleitä, muutama antiikkinen puhelin, lintuhäkkejä, lyhtyjä, valtavasti kynttilöitä, jättimäisiä peilejä, kokoelma kirkkaasta lasista tahi kristallista valmistettuja karahveja, vanhoja nallekarhuja, ihania purkkeja ja purnukoita jne.

No, joka tapauksessa Kokkolan reissulla teki mieli askarrella, sillä Pasin äiti on kyllin ihana osallistumaan kaikenlaiseen näperrykseen, mitä milloinkin keksin ehdottaa. Tällä kertaa muovailimme pieniä nappeja ja muita pikkukoristeita ja neulahuovutimme pieniä kuvioita. Pasin äiti teki kaksi somaa ponia ja minä tein neljä tähteä. Siitä se ajatus sitten lähti. Halusin hyödyntää tähtöset ja tilkkutäkin idea syntyi.



Ihanasta askarteluliike Siluetista ostin kolmea erilaista Tilda-kangasta ja neljä suurta verkkopäällysteistä helmeä. Kokkolan lähetyskirppikseltä löysin samansävyisen suuren verhon reunaksi taitettavaksi taustakankaaksi.



Ostin oikeansävyisen ompelulangan Eurokankaasta. Sitä kuluikin täsmälleen yksi kokonainen rulla, sillä nurkkatupsujen tekoon upposi yllättävän paljon lankaa! Ompelin siis ensin koneella neliöt yhteen (valitsin mahdollisimman helpon kuvion myös siitä syystä, että monet hankalammat tilkkukuviot ovat mielestäni aika rumia...) ja tikkasin sitten kokonaisuuden vanuun ja taustakankaaseen käsin joka ikistä saumaa myöten. Ompelin myös reunan ja kulmat kokonaan käsin, koska ompelukoneeni ei ymmärtäisi paksua täkkiä. Käsinompelu on joskus tosi ihanaa. Siksi olenkin jo haalinut kirppikseltä viisi erilaista kangaspalaa, joista syntynee pian olohuoneeseen MODERNI tilkkutäkki. Sellainen edgy ja kulmikas ja jännittävä. Musta, valkoinen, harmaa ja keltainen. Hus pois romantiikka. Makuuhuoneisiin voin sitä vielä sulloa, mutta "julkisiin" tiloihin sillä ei ole pääsyä. Byäk! :D



Jahas, ja nyt kun tilkkuilu olikin hirveän kivaa, niin milloinkohan mahtaa viime talvena aloittamani virkattu peitto (kuvan valkoinen mytty) valmistua tai ylipäätään edistyä...?
maanantai 10. tammikuuta 2011
Joulureissusta on nyt toivuttu ja vuosikin on ehtinyt vaihtua. Harmittaa, etten ehtinyt postata kaikkia joulujuttuja, jotka halusin. Näytän nyt kuitenkin vielä vuoden viimeisen askarteluni, miniatyyri enkelikellon, koska olin sen jo ehtinyt ladata nettiin ennen reissua:



Nukkekotini ei edistynytkään enkelikelloa enempää koko vuonna, joten tämä yksi kuva kertoo kaiken harrastukseni tilasta vuonna 2010.




Vuoden tärkein tapaus oli tietysti matka Pariisiin ja siellä tapahtunut kihlauksemme <3. Niitä hetkiä on ollut lohdullista muistella gradupaineessa ja nyt näinä työttöminä päivinä.

Kesä oli muutenkin suotuisa. Ehdimme saunoa Kangosjärven mökillä ja poimia pensasmarjoja Kokkolassa. Meillä molemmilla oli ensimmäistä kertaa oman alan töitä ja aurinko paistoi.



Marjoista ja syksyn omenoista syntyivät ensimmäiset hillomme. Syksyn aikana teimme myös ensimmäistä kertaa kotiviiniä ja likööriä sekä opettelimme valmistamaan herkullisia pataruokia. Leivoimme usein sekä makeita että suolaisia herkkuja.



Hyödynsimme käsityötaitoja (Muumi-sarjakuvilla päällystetty rasia ja origamieläin keittiöpyyhe) ja keittiöharrastustamme myös ystäviemme häälahjassa.



Ja sitten minusta tuli maisteri.

Olimme vuoden aikana kaksi kertaa lehdessä, joskaan Turun Sanomien juttua emme ole vielä ehtineet näkemään onneksi ystävämme otti sen talteen).

Vuoden parhaisiin hankintoihin lukeutuu ehdottomasti Eva Solon karahvi, jossa on tippalukko ja automaattisesti avautuva kansi. Pöytäliinat ovat säästyneet tahroilta, eikä juomaan tartu jääkaapista makuja kannen ansiosta. Kaadin mahtuu kätevästi jääkaapin oveen, joten meillä on ollut kesästä asti kylmää vettä tarjolla :). Suosittelen tätä kaikille, on kätevä ja tyylikäs!



Myös Lékuén silikoninen pursotin kuuluu vuoden 2010 parhaisiin keittiöhankintoihin. Keksin pursottaa suklaalla korentoja, ja niitä onkin ollut nyt vähän joka kakun päällä. Juustokakun päällä valkosuklaiset korennot ovat täydellisiä!



Kaiken kaikkiaan vuoteen 2010 mahtui paljon iloa ja rakkautta. Toivottavasti yhdessä tekeminen ja onnistuminen jatkuu tänäkin vuonna!

Tässä blogissa

Sisustusta, tee se itse -projekteja, hyvää ruokaa ja herkkuja filosofian maisteri Jennyn ja biokemiaa opiskelevan Pasin kerrostalokolmiossa.

Kirjoittajat

Tunnisteet