torstai 3. maaliskuuta 2011



Ystäväni päätti myydä omaisuutensa ja muuttaa Australiaan. Halusin ehdottomasti antaa hänelle jotakin muistoksi, mutta koska hän ei halunnut raahata mukanaa yhtään enempää tavaraa, kuin on pakko, oli lahjan keksimisen suhteen aika paljon pähkäiltävää. Lopulta keksin ommella hänelle passinsuojuksen.

Muistin Graphis Fairyn blogissa nähneeni hauskan frenologiapään, jossa lohkoihin oli kirjoitettu askarteluaiheisia sanoja. Päätin muokata kuvaa sanojen osalta vähän yleisemmäksi ja piirtää sen kangastussilla.

Silittämisen jälkeen käsittelin kankaan vielä säänkestävällä spraylla, jota käytetään esim. kenkien suojaamiseen. Ajattelin, että likaa hylkivä pinta olisi ehdottomasti plussaa tämäntyyppisessä esineessä.

Sitten ompelin kotelon ja lisäsin siihen tarrakiinnityksen. Valmis!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa

Sisustusta, tee se itse -projekteja, hyvää ruokaa ja herkkuja filosofian maisteri Jennyn ja biokemiaa opiskelevan Pasin kerrostalokolmiossa.

Kirjoittajat

Tunnisteet