perjantai 3. joulukuuta 2010


Taittelin jouluksi paperista erilaisia koristeita ja siinä samalla päähäni pälkähti ajatus pyramidinmuotoisesta ovistopparista. Sakset käteen ja hommiin siis!

Tarvitset:

- kangasta (pohja kannattaa tehdä tukevasta, likaa hylkivästä (tai tummasta) kankaasta, koska se tulee olemaan jatkuvatsi lattiaa vasten)
- tukevaa pahvia (esim. pahvilaatikosta)
- ompeluvälineet (ompelukone nopeuttaa asiaa, muttei ole välttämätön)
- lyhyen palan nauhaa (esim. kanttinauhaa)
- täytteeksi esim. kiviä ja riisiä


Tee näin:



1. Tee haluamasi kokoinen kaava (kuten kuvasta näkyy, itse tein sekä veistoksellisen suuren että kätevän pienemmän). Tarvitset yhden tasakylkisen kolmion (kärkikolmion terävyyden voit valita makusi mukaan) ja yhden pohjasivun mittaisen neliön. Jos kolion kärki on kovin terävä, kannattaa siitä napsaista pieni pala pois.

2. Valitse sisustukseen sopiva kangas. Jos teet lahjaksi, mieti millaisesta lahjansaaja pitäisi. Leikkaa kankaasta 4 kolmiota ja 2 neliötä (pohjasta tulee kaksinkertainen). Voit käsitellä reunat jos kangas on herkästi purkautuvaa. Ompele kolmiot yhteen sivu kerrallaan nurjalta puolelta. Lisää nauhasta tehty lenkki ennen viimeisen sauman ompelua niin, että lenkki tulee käännettäessä pyramidin kärkeen (ks kuva, nurjalta puolelta katsottuna näet siis nauhan päät). Ompele kiinni.



3. Ompele kaksinkertainen pohjaneliö kiinni kolmelta sivulta. Jätä viimeinen sivu auki täyttöä varten.

4. Ennen kääntämistä sinulla pitäisi olla tämännäköinen viritelmä. Jos mittauksesi tahi ompelu menivät hiukan pieleen, leikkaa repsottavat reunat ennen kääntämistä.



5. Käännä työ. Leikkaa pahvista sisäpuolelle vahvikkeet. Käytä esim. paperisia kaavoja hyväksesi, mutta tee pahvisista saumanvarojen verran pienemmät.

6. Ujuta pyramidin sisään ensin kolmiot. Pohjavahvike on helppo sujauttaa kankaiden väliin. Jos pahvi on toiselta puolelta kuviollista ja kankaasi vaaleaa, laita tasavärinen puoli kangasta vasten, ettei kankaan läpi näy mainostekstejä tms.



7. Täytä. Jos käytät esim. yhdistelmää riisi + kivet, aloita hienommalla täyttömateriaalilla kaatamalla se kärkeen. Ujuta kivet sisään vasta lähempänä pohjaa ja kaada lopuksi hienojakoisempaa materiaalia täyttämään raot. Ompele neulalla ja langalla viimeinen sivu siististi umpeen. Älä kaada riisiä syliin. Valmista tuli!

tiistai 16. marraskuuta 2010
Kierrätä kirja, osa 1



Kirppiksillä näkee usein vanhoja kirjoja, joita kukaan ei enää halua lukea. Pidän itse kirjoista kovasti, mutta tosiasia on, etteivät kaikki kirjat houkuttele lukemaan. Pelastimme Turun keskustan Lähimmäinen -kirppikseltä muutamia vanhoja romaaneja askartelua varten (50 senttiä / kpl). Olemme hyödyntäneet kirjoja jo monenlaiseen, mutta aloittakaamme kansista.

Tarvitset:

- kirjan (ihanaa, kerrankin saa valita hyvällä omallatunnolla kannen perusteella sisällöstä piittaamatta! Ja hinnasta myös, jos kaikki ovat samanhintaisia, kuten tuolla Lähimmäisessä! Kannattaa kuitenkin tarkistaa, mitä pitelee kädessään. Löysimme Pasin kanssa esim. vanhoilla kirjasimilla painetun kuvitetun painoksen Seitsemästä veljeksestä, ja se päätyi tietysti hyllyyn eikä leikattavaksi!)
- kuumaliimaa (tavallinenkin käy, jos oon hyvät hermot)
- tavallista liimaa
- kangasta, paperia ja kaunistuksia

Tee näin:

1. Poista sivut. Koita irroittaa ne pieninä nippuina kerrallaan, niin sivut eivät pääse repeämään. Kauniisti kellastuneet sivut ovat hyvää askartelumateriaalia, joten älä heitä niitä heti pois. Nuuhkaise kuitenkin varalta, ostamistamme kirjoista yksi haisi pahasti tupakalle ja päätyi roskiin.

2. Liimaa pala kangasta kirjan selän sisäpuolelle tueksi. (ks. seuraava kuva, pellavaista kangasta selkämyksessä)

3. Askartele pahvista sopivan kokoinen kehikko kolmesta samankorkuisesta suikaleesta ja pyöristä selkää vasten tulevat reunat oikeankokoisiksi. Liimaa kuumaliimalla paikalleen.

4. Päällystä pahvireunat esim. sievällä paperilla. Rasian pohjan voi koristella esim. palalla samettia.



5. Koristele!

6. Voit askarrella kirjaan myös kiinnityssysteemin esim. nauhojen, nappien, nuppien tai magneettien avulla.

Täytä kirja paperikarkeilla, pipareilla, pähkinöillä tai vaikka joulukoristeilla. Edellisessä kuvassa näkyvien paperitähtien ohje löytyy tämän linkin takaa. Kirjasta irroitetut sivut sopivat erinomaisesti paperitähtimateriaaliksi!

tiistai 2. marraskuuta 2010
Ihana mummini lähetti minulle ison laatikollisen kangastilkkuja, nauhoja ja lankoja postitse! Olin jo aiemmin suunnitellut ompelevani pienen kihlajaismaskotin meille, ja mummin laatikosta löytyi juuri sopivat tarvikkeet: valkoista kangasta, ruskeaa ompelulankaa ja pitsinauhaa. Ihanin löytö oli pala Fujiwo Ishimoton suunnittelemaa raitakangasta "Ujo" (Marimekko). Siitä syntyi pupulle ihastuttava kesämekko.



Pupu on tehty ilman kaavoja leikkaamalla kankaasta suoraan sopivanmallisia paloja. Pupu on täytetty vanulla ja kangassilpulla. Ompelin ensin ruumiinosat erikseen koneella ja täytin ne. Sitten yhdistin ne käsin ompelemalla. Ompelin tummanruskealla langalla pupulle kasvot. Mekon ompelin kokonaan käsin.

Mikäkö siitä tekee kihlajaispupun? Salaisuus paljastuu mekon alta (alastomuusvaroitus!):



Kylmällä säällä kuuma keitto pelastaa. Pasi loihti meille herkullista kookoschilikanakeittoa, jossa on kookosmaidon, chilin ja kanan lisäksi porkkanaa, perunaa, bambunversoja, vesikastanjaa, timjamia, sipulia ja pavunituja. Aivan ihanaa! Suosittelen lämpimästi.

Ja niin ovat kirppikseltä löytämäni kipotkin (1,20 kpl!). Kulhojen muoto estää keittoa jäähtymästä, ja kahvan ansiosta lientä voi kätevästi hörppiä vaikka sängyssä kipeänä tai parvekkeella tähtitaivasta katsellen. Löysin ensin sipuli- ja tomaattikeittokuvioiset, ja tänään potkaisi onni, kun kävin samalla kirppiksellä uudelleen: hyllyllä oli vielä piilossa sieniaiheinen! Kuvat ja reseptit ovat jotenkin kovin hellyyttävät tyylittömyydessään :). Ostin myös 50 sentillä kipale kaksi jalallista keltaista mukia (sellaiset Irish Coffee -tyyppiset mukit) ja 4 neliskanttista lasista jälkiruokalautasta. Kuvaan ne sitten, kun eivät ole tyhjillään ;).
torstai 28. lokakuuta 2010
Graduni menee esitarkastukseen ensi viikolla (122 sivua koossa, hurraa!). Ja sitä seuraavalla viikolla onkin jo kansitus. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että pääsen vihdoin ja viimein palaamaan blogin pariin! Olen kyllä tehnyt kaikenlaista tänä aikana (hermoni tarvitsevat käsitöitä levätäkseen), joten minulla on postauksia suorastaan jonossa. Luvassa on mm. jouluaskarteluideoita. Olen todellinen jouluihminen. Rakastan lahjojen tekemistä, paketoimista ja antamista (ja hieman saamistakin...). Joulukuu on tänä vuonna erityisen juhlarikas, sillä juhlin paitsi joulua ja syntymäpäivääni myös maisterintutkintoa. En malta odottaa!

PS. Sarpanevan padassa on ehditty loihtia jo monta ihanaa herkkua!
tiistai 5. lokakuuta 2010
Vietimme perjantaina Pasin 24-vuotissyntymäpäiviä ja kihlajaisia samalla kertaa. Vieraita oli parikymmentä ja juhlat olivat oikein mukavat. Viimeiset vieraat lähtivät aamulla neljän jälkeen...



Pasin vanhempien lahjoittamat kakkuvadit pääsivät heti käyttöön! En ole koskaan ennen tehnyt kakkuja sokerimassakuorrutteella, joten siihen nähden olen ihan tyytyväinen. Shakkinappuloita muovaillessa hermot meinasivat välillä kärähdellä, koska en saanut muotoiltua niin korkeita kuin olisin halunnut (pehmä massa lötkähti heti, kun korkeutta lisäsi vähänkin). Kakut on juuri maalattu, joten musta väri hieman kiiltää kuvissa. Vaaleanpunaisen kakun kuorrutteesta ei tullut täydellinen, koska sokerimassapaketin kulmaan oli kaupassa tullut reikä, jota en tietenkään huomannut ja massa oli päässyt hieman kuivumaan toisesta päästä. Massan mikrottaminenkaan ei auttanut kuivimpaan kohtaan. Kakkuja kuitenkin kehuttiin, joten eivät ne varmaan ihan kamalalta näyttäneet ;).



Molemmat kakut olivat sisältä raidallisia: kahden suklaisen kerroksen välissä oli vaalea kerros. Shakkikakussa suklaisessa kakkutaikinassa oli myös ananasta, porkkanaa ja mausteita, mutta rusettikakun tavallinen suklaapohja oli mielestäni maistuvampi. Kerrosten välissä oli itse tehtyä omenahilloa ja sokerikuorrutteen alla ricottajuustoon tehty kreemi (shakkikakussa tummalla suklaalla höystettynä).



Lisäksi pöytään oli katettu erilaisia pasteijoita, karkkia ja gluteenittomia sitruunapitkulamunkkeja sekä ehdottomasti parhaimman makuinen herkku: gluteeniton mutakakku vaniljarommivaahtoineen.



Olohuoneessa odotti juustotarjotin, kolmenlaista leipää, neljä sorttia kekseja ja neljää eri hilloa sekä ilmakuivattua saksanpähkinäsalamia ja ilmakuivattua kinkkua, kirsikkatomaatteja ja viinirpäleitä. Vieraille oli ilmoitettu etukäteen juustotarjottimesta ja pyydetty tuomaan maisteltavaksi omia suosikkejaan. Kuva on otettu ennen vieraiden tuloa. Yllätys yllätys unohdimme kuvata itse juhlat. Niinpä hienot juustotkaan eivät tallentuneet kuviin. Onneksi merkitsin kaikki juustot kylteillä, ja jäljellä olevista lapuista voin kertoa, että illan aikana nautittiin seuraavia: espanjalainen manchego, camembert, brie, wasabijuusto, montboissie tuhkajuusto, chilikermajuusto, viherhomejuusto, weinkäse, pesto rosso tomat, jermi viherpippuri, bergader sinihome ja gouda marmelade basiron. Mmmmmm... Rääppiäisiä on vietetty nyt 4 päivää. Myönnettäköön, ettei täytekakkua ja juustoa juuri nyt varsinaisesti himoitse :D.
Saimme kihlajaislahjaksi vanhemmiltamme ihania uusia juttuja keittiöön.



Pasin vanhemmilta saimme kaksi jalallista kakkuvatia, kakkukuvun ja kakkulapion. Olin haaveillut tällaisista jo pitkään! Asan valkoinen vati on todella ihana ja käy muuhunkin tarjoiluun <3. Kupukin sopii myös valkoisen vadin pariksi. Fiskarsin kakkulapiossa on kauniit koukerokuviot ja tarpeeksi pitkä kahvaosa (katselimme monenlaisia kakkulapioita, ja harmittavan monissa "varsi" oli niin lyhyt, että kakkua saisi leikata rystyset kermavaahdossa!!!)



Minun vanhemmiltani toivoimme Sarpanevan pataa. Meillä on kotona se aito ja alkuperäinen, mutta siitä vanhempani eivät luonnollisestikaan halunneet luopua, joten saimme tämän uuden mallin, jossa on sisäpuolella pinnoite. Sellainen kokonaan valurautainen kestäisi vieläkin pidempään ja on sitä paitsi mustempi väriltään (tässä on päälläkin jokin pinnoite), mutta sellaisia ei enää saa. Toisaalta valkoinen sisäpinta on kyllä hirveän kaunis <3. Samalla hinnalla saisi vaikka kuinka monta tavallista pataa, mutta kun tämä on muotoiltu niin kauniisti ja puinen kahva on niin käytännöllinenkin (sillä voi nostaa sekä padan että padan kannen polttamatta käsiään)...

Tässä blogissa

Sisustusta, tee se itse -projekteja, hyvää ruokaa ja herkkuja filosofian maisteri Jennyn ja biokemiaa opiskelevan Pasin kerrostalokolmiossa.

Kirjoittajat

Tunnisteet