Kaksi Kaunista

Ostin eräänä päivänä pussillisen muovisotilaita askartelua varten. Mukana ollut ystävä (se samainen, jolle tuunaan syöttötuolia) kritisoi ostostani ihan tosissaan sanomalla, ettei voi sietää mitään sotaan liittyvää. Ostin pikkumiehet silti, sillä minusta niistä saa mielenkiintoisia ja hauskoja juttuja aikaan. Ei tässä kukaan sotaa halua :). Todistaakseni sotamiesten hauskuuden askartelumateriaalina päätin ihan ensimmäiseksi askarrella puhelimeen puhuvasta tyypistä pasifisti-avaimenperän paheksuvalle ystävälleni.



Sydänpöksyt, peace-reppu, polkadot-kypärä ja punainen luuri. Herra Pasifisti ei uhkaa kenenkään turvallisuutta.

Tarvitset:
-sotamiehen
-akryylimaaleja ja pienen pensselin
-lakkaa
-muutaman kivan helmen tai lankaa tai nauhaa tai ketjua
-avaimenperärenkaan

Kokeile myös söpöjä eläinkuoseja!

Rauhaa ja rakkautta,

Jenny

Kuten edellisessä postissa mainitsinkin, sain syöttötuolin tuunauksesta palkinnoksi kivat keittiöpyyhkeet. Siinä ei kuitenkaan ollut vielä kaikki: saimme nimittäin varsinaiseksi vaivanpalkaksi Vallilan ihanaa Mon amour -kangasta, josta ompelin kauan kaipaamamme keittiön verhon.



Kuva on mustavalkoinen visuaalisista syistä (ulkona oli ruma ilma). Verhokangas on mustavalkoista, joten ette missaa mitään :). Tätä jäi vielä ihana pätkä. En osaa päättää, mitä siitä tekisin. Koristetyynynpäällisiä ei ole koskaan liikaa, mutta toisaalta haluaisin tehdä jotain muuta. Onko ehdotuksia?

Tällä viikolla on vietetty hulluja päiviä. Enkä tarkoita ainoastaan Stockmannin keltaista kampanjaa, vaan elämää yleensä. Eilen oli viimeinen työpäiväni lastenhoitajana. En osannut aavistaa, kuinka surullista lähteminen on. Vanhempi lapsista, viisivuotias tyttö, oli aivan suunniltaan tunnemyrskystä ja itki lopulta lohdutonta itkua puristaen minua kaksin käsin. (Tunsin kirjaimellisesti piston sydämessäni, sillä rintaneulani aukesi halatessa ja neula upposi ihooni.) Meistä ehti viimeisen seitsemän ja puolen kuukauden aikana, jolloin hoidin heitä heidän kotonaan, tulla todella läheiset. Tuntui hassulta jutella asioista, joista lapset kai yleensä juttelevat vanhemmilleen: tyttö kysyi minulta kuolemasta, jumalasta, avaruudesta ja vanhenemisesta. Tytön pikkuveli on ihanin pikkulapsi, jonka olen koskaan tavannut ja ottaisin hänet milloin hyvänsä omakseni. Teen gradua näiden lasten kielenkehityksestä, joten tulen ainakin aineistoni kautta pitämään heidät jokapäiväisissä ajatuksissani vielä pitkään.



Perhe oli poiminut minulle kimpun pajunkissoja läksiäislahjaksi.



Tyttö oli piirtänyt ja askarrellut minulle kaksi korttia. Ylemmässä on pienen punaisen kanan talo, kana itse, munia sekä vasta kuoriutunut kiero tipu :D. Alemmassa kuvassa on talo, jonka ikkunasta vilkuttavat tyttö, hänen pikkuveljensä, minä ja naapurin tyttö. Pihalla keikailee hassu tipu pöydän päällä ja taivaalla on valtava sateenkaari. Tämä kuva liikutti minut kyyneliin, tyttö nimittäin piirtää minut aina kaikkiin kuviin, jotka esittävät tosielämän henkilöitä. Minulla on laatikossa tallessa monta piirrettyä kuvaa meistä kahdesta sydänten ympäröimänä. Voi lapsi riepua.

Eilen hulluutta lisäsi graduseminaariesitelmäni deadline. Sain kuin sainkin työni palautettua ennen puoltayötä. Nyt jännittää ensi viikolla tapahtuva "arvostelu", eli mitä opponentti, professori ja muut seminaarilaiset työstäni sanovat.

Tämän päivän hulluus liittyykin sitten jo ihan oikeisiin Hulluihin päiviin. Pasi kävi nimittäin aamulla minun nukkuessani ostamassa tämän:



Nintendo Wii. Mukana tuli Wii sportin lisäksi Wii fit plus ja tasapainolauta, joten jonkinlaista hyötyäkin kapistuksesta voi olla. Itse pelaan todella harvoin mitään videopelejä (Tekkenissä olen haka, ja Silent Hill -tyyppisiä kauhupläjäyksiä tykkään katsoa vierestä, vaikken itse uskalla ohjata), mutta yksi ehdoton suosikki minulla on ollut lapsuudesta asti...ja niinhän siinä kävi, että marssin päivällä kauppaan ostamaan Super Mario Brossin.



Meillä oli pienenä 8-bittinen Nintendo (kenellä ei?), eikä Super Mario bros 3:n voittanutta ole. Saa nähdä, millainen tämä uusi on. Olen innoissani! Pelissä on perinteisten juttujen lisäksi ainakin rupellipää-Mario ja pingviini-Mario! Poikkesin Hulluille päiville tänään vain pikaisesti (huomenna menen oikeasti) hakeakseni Herkun puolelta muutaman hyvän tarjouksen:



Balsamicoa, oliiviöljyä, hunajaista dijon-sinappia ja Stockan delicatess pestoa. Lisäksi ostin kreikkalaisen leivän ja italialaista tuorepastaa (savukinkkuraviolia), joka pääsikin peston kanssa lautaselle jo tänään. Herkut on muuten kuvattu hauskojen uusien keittiöpyyhkeidemme kanssa. Sain ne lahjaksi eräältä ystävältäni, jonka pienelle pojalle tuunaan syöttötuolia. Itse tuoli on valmis mutta siihen täytyy vielä ommella muutamat pehmustetyynyt. Ehkä tämän hullun viikon aikana ehdin nekin vielä tekemään.

Tämä on tarina eräästä matosta, joka järkyttävien koettelemusten jälkeen löysi oman paikkansa maailmasta.

Meillä on kaksi valkoista Ikean Hamp-mattoa. Niiden piti asettua olohuoneeseen vierekkäin, mutta kun toinen niistä tuli taloon, oli se ihan erinäköinen, kuin se aiemmin ostettu. Hieman erisävyinen ja paljon tuuheampi. Laatu oli parantunut, jee, mutta vanha hamp joutui pikkuhuoneen erakoksi. Sattuipa niin, että tuo yksinäinen vanha matto imaisi jostain itseensä iljettävän ruosteenpunaisen tahran sekä pienemmän tumman läiskän. Elämä roskalavalla häämötti uhkaavasti.

Kunnes eräänä päivänä... Jenny katseli kivanmuotoisia kylpyhuoneen mattoja kaupassa, ja tajusi, ettei mielenkiintoisen muotokielen pitäisi suinkaan rajoittua kylpyhuoneeseen. Hän tajusi välittömästi, miten saisi viimeinkin ratkaistua kaksi pitkään mieltään painanutta ongelmaa: makuuhuoneen mattotilanteen ja pikkuhuoneen hylkiön kohtalon. Nähkääs, makuuhuoneeseen on hillittömän hankalaa löytää sopivaa mattoa. Sen pitäisi joko olla hirmusuuri, jotta sitä näkyisi parisängyn alta edes hitusen (ja silloinkin maton hienous jäisi suurimmaksi osaksi piiloon), tai sitten hirmukapea. Kapeat suorakaiteenmuotoiset matot kuuluvat käytäville. Talja kävisi, mutta yhdessäkin tiibetinlampaan pehmoisessa selkänahassa on liikaa työtä, se kun imee sisäänsä aivan kaiken.

Ja niin Jenny otti sakset käteen ja leikkasi ja leikkasi ja leikkasi, kunnes kahteen sormeen oli noussut pulleat, kirvelevät rakot, ja lattia oli peittynyt silppuun.



Nyt sänkyyn johtaa astinkivipolku. Kaikki kolme ovat erimuotoisia ja -kokoisia. Sängyn alle jäävä on kaikkein suurin. Näitä on hauska asetella lattialle, ja niillä on miellyttävää kävellä.



Reunat eivät purkaannu, eikä lanka irtoa. Riski kannatti ottaa: vanhaa likaista mattoa ei tarvinut heittää roskiin, eikä kaupasta tarvinut raahata kotiin mitään uutta.

Tykkäämme yrteistä, joten kesällä kasvatamme niitä itse parvekkeella. Tänä keväänä purkkiin pääsee mm. tilliä, persiljaa, kahta eri basilikaa, chiliä, oreganoa, timjamia, ruohosipulia, rucolaa ja minttua. Kauppojen kastelukannuvalikoima vaan on hirveän tylsä. Edes Aarnion Evergreen ei kelvannut: muoto on kiva mutta kylkeen painetut numerot ärsyttävät suunnattomasti. En löytänyt yhtään hauskannäköistä kannua, joka olisi käytännöllisen kokoinen ja kevyt, ja jossa olisi ohut nokka (oli somia liian pieniä, hauska kuviollinen, mutta tuhottoman raskas keraaminen kannu sekä sellaisia, joissa oli kiinteänä osana se sellainen suihkupää, joka käy kyllä kasvimaalle, muttei parvekkeelle). Siispä tein itse.



Muovisen kannun tuunaaminen on yllättävän hankalaa. Maalata ei kannata, ellei halua suurimman osan maalista rapisevan pois. Kaivoin siis jälleen servettilakkapurkin esiin ja liimasin pintaan Aku Ankan Liisa Ihmemaassa -teemaseikkailun hauskimmat kuvat (Kuvissa Ankkalinnalaiset esittävät Ihmemaan hahmoja, ja kuvat ovat vähintäänkin kummallisia). Kuvat eivät pääse rapisemaan eivätkä kulumaan, sillä päällä on suojaava kerros lakkaa. Hieman mustavalkoista nauhaa reunoihin ja kahvan ympärille, ja valmista tuli! Kannu on yhä aika simppeli. Kohtuullisen iloinen ilmestys silti.

Tilasin pari viikkoa sitten Ellokselta uudet puhtaanvalkoiset lakanat (tuplaleveän pussilakanan, kaksi tyynyliinaa, aluslakanan ja helmalakanan). Olen aina rakastanut hotelleissa yöpymistä valkoisten lakanoiden tähden, ja ajattelin, että sellaiset pitäisi saada kotiinkin. Olen ehdottomasti vaaleiden lakanoiden ystävä muutenkin: meillä on tuplaleveälle peitolle ennestään valkoinen pussilakana, jossa on ohuita mustia ja harmaita raitoja ja pussilakana, jossa on vaalean harmaita medaljonkikuvioita valkoisella pohjalla. Meillä on myös yksi intialaishenkinen violettia, punaista ja kullankeltaista pursuava setti, joka tarttui joskus jostain alennusmyynnistä mukaan, mutta se on inhokkini.



Sängyn päällä keikaileva pupu on kirpputorilöytö monen vuoden takaa, ja pehmoinen aamutakki on joululahja äidiltäni.

Helmalakanan virkaa on toimittanut tähän asti yksinkertaisin taitoksin somistettu musta helmalakana, josta kyllä pidän hirveän paljon, mutta joka on silti hyvä välillä pestä. Sitä paitsi vaihtelu virkistää. En halunnut ostaa ihan samanlaista lakanaa valkoisena, joten uskaltauduin tilaamaan pitsikuvioisen laskostetun lakanan. Aluksi se vähän järkytti meitä molempia, mutta nyt, kahden yön jälkeen, olen ainakin itse jo täysin tyytyväinen siihen. Eikä siitä näy päiväpeiton kanssa kuin reuna, joten ei se kauheasti voi häiritä ketään, luulisin.



Pasilla on aina jääkylmät jalat, joten hän käyttää mielellään tossuja aamuisin ja iltaisin. Minäkin kyllä omistan tossut mutta koen ne epämukaviksi (minun jalkojani ei palele kuin pakkasessa), joten kuljen mielummin avojaloin.



Tässä lupaamani kuvat Saanan ja Ollin tyynystä. Ostimme sen designmyyjäisistä joulukuussa. Käsinpainetussa kohoprintissä on postikorttitekstejä 1906-1944 lähetetyistä korteista. Viestit ovat hellyyttäviä, mutta sopivan vaikeasti luettavissa, niin että tekstit muodostavat mielenkiintoisen pinnan. Kankaan visuaalinen ilme on todella kaunis. Saana ja Olli tekevät tuotteensa alusta loppuun Turussa, ja valmistukseen käytetään kierrätettyjä vanhan ajan napakoita lakanakankaita.



Sata tapaa sijata sänky. Koen suurta nautintoa asetellessani peittoja ja tyynyjä sänkyyn eri tavoin. Pasi petaa meidän sängyn vain harvoin. Luultavasti siksi, että pelkää (tietää) minun kuitenkin korjailevan lopputulosta.

Ah, ihana pääsiäinen! Neljän päivän loma tulee ehdottomasti tarpeeseen. Luvassa on ainakin graduilua, siivousta, askartelua ja käsitöitä, löhöilyä ja herkuttelua. Ja varmasti monta blogipäivitystä, kuvia on kertynyt viikon aikana varastoon ja uusia on luvassa, nyt kun on aikaakin. Teimme eilen ruokaostoksen Stockan herkussa ja Lidlissä (mikä yhdistelmä!) viikonloppua varten.



Päätimme syödä kahtena päivänä semi-hyvin ja kahtena tosi hyvin. Toinen paremmista herkuista on savukalapasta, jota varten hankimme Stockan herkusta savustetun kirjolohen, vihannekset, kerman, pastajuuston sekä oliivinlehti- että artisokanlehtipastaa. Toisena päivänä syödään porsaan lehtipihvit rosmariiniperunoilla. Molemmille ruoille valitsimme erikseen sopivan australialaisen punaviinin. Mmmm, en malta odottaa!

Kuvan skotlantilaiset luksuskeksit ovat Lidlistä. Paketti avattiin eilen, ja voin sanoa, että näitä ostetaan kyllä toistekin, jos vain on saatavana! Jälkiruokapuoli on vielä vähän auki, mutta minun on vaikea kaivata mitään makeaa näiden paksujen, ihanasti murenevien keksien lisäksi.



Ihana Pasi osti Stockmannilta minulle myös lahjaksi nämä ihanaiset nahkahansikkaat. Olen onnellinen nainen.



Aloitimme vapaa-ajan fiilistelyn jo eilen brie-juustolla ja täysjyväsuolakekseillä. Vielä paremmalta juusto maistuu yrttikierreleivän päällä, joka on muuten yksi suosikkiresepteistäni, jota monet vieraat ovat päässeet meillä maistelemaan tupaantuliaisissa ja elokuvailtoina. Tähän loppuun täytyy ehdottomasti todeta, että me pidämme juustoista. Itse en välitä useimmista sinihomejuustoista (Pasi pitää niistäkin), mutta brie, camembert, cheddar, edam, emmental, feta, gouda, mozzarella, parmesaani, tuorejuustot...!