keskiviikko 9. kesäkuuta 2010
16.59 |
Lähettänyt
Jenny |
Muokkaa tekstiä
Pikkupizzoilla menee nyt lujaa - niitä on pyöritelty sekä lehdissä, telkkarissa että blogeissa - eikä tämä meidänkään blogi ole poikkeus.
Itse tehty pizza on omalla erityisellä tavallaan hyvää. Silloin kun tekee mieli pizzerian pizzaa, se ei kelpaa, mutta kun tekee mieli kotona tehtyä, sitä ei voi korvata pizzerian pizzoilla eikä pakasteversioillakaan (minä en laske mikrossa lämmitettäviä roiskeläppiä pizzoiksi ollenkaan, byäk). Pikkupizzat leipoo siinä missä isonkin, ja pienestä koosta on paljon hyötyä. Pizzaa on helpompi tarjota vieraille, kun ne ovat sopivia suupaloja, reunan ansiosta helposti käsiteltävissä ja kauniitakin vielä.
Nämä pienet teimme Euroviisu-eväiksi. Isommat ovat tavallisen lautasen kokoisia, ja pienemmät vieraille tarjottaviksi sopivia käsikokoisia. Taikina on ihan tavallista pizzataikinaa, jonka annettiin kohota kunnolla. Laitan varalta reseptin postauksen loppuun, jos joltakulta hyvä pizzapohjaresepti vielä uupuu. Pohjia kannattaa esipaistaa vähän aikaa ennen täyttämistä, sillä täytteissä ei ole mitään, minkä tarvitsisi kypsyä, eikä juuston saa kuivua ruskeaksi koppuraksi! Tomaattipyreen voi sivellä pohjille jo esipaiston ajaksi, se pitää mukavasti pizzojen muodon, jos haluaa tehdä tuollaisia reunasta muhkeita pyörylöitä. Näitä tuli enemmänkin, mutta kuvaan mahtui nätisti vain kolme :).
Täytteenä on taco-maustepussilla maustettua naudan jauhelihaa (aivan loistava maku pizzaan!), fetakuutioita, tomaattia, vihreää paprikaa ja punasipulia. Juustoraasteen päälle ripottelimme kurpitsansiemeniä, sillä ne maistuvat paahduttuaan ihan pistaasipähkinöiltä. Paiston jälkeen päälle on ripoteltu mausteiden lisäksi seesaminsiemeniä ja parmesaanilastuja. Juuri ennen tarjoilua nipsimme parvekkeelta herkkujen huipuksi vielä itse kasvatettua rucolaa ja basilikaa. Melkein meni taas kieli mukana!
Pohja:
3 dl lämmintä vettä
30 g hiivaa
3-4 rkl öljyä
reiluhko 1 tl suolaa
hiivaleipäjauhoja (tavallinen vehnäjauhokin käy)
Anna kohota lämpimässä ainakin kaksinkertaiseksi ennen leipomista. Muotoile haluamasi kokoisia ja muotoisia pizzoja, ja anna niiden kohota liinan alla pellillä hetki ennen paistamista. Esipaistetaan ja paistetaan 225-250 asteessa.

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tässä blogissa
Sisustusta, tee se itse -projekteja, hyvää ruokaa ja herkkuja filosofian maisteri Jennyn ja biokemiaa opiskelevan Pasin kerrostalokolmiossa.
Blog Archive
-
►
2012
(1)
- ► heinäkuuta (1)
-
►
2011
(43)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (9)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (4)
- ► tammikuuta (3)
-
▼
2010
(72)
- ► joulukuuta (4)
- ► marraskuuta (3)
- ► heinäkuuta (7)
-
▼
kesäkuuta
(9)
- Kerrostalomaisema kohosi huoneeseen
- Kangastussitaidetta kaitaliinaan ja käsipyyhkeisiin
- Ensin hypitään seinille - sitten otetaan seinästä ...
- Pyykkisäkki ja virkkuukoukkupussi
- Pikkupizzat
- Maria Lund ostaa Seppälästä (voi ei, niin minäkin)!
- Tuolin luuranko, ikuiset lautaset ja kuuppako se oli
- Maalia pintaan, valoa kansalle
- Paljon onnea Jenny ja Pasi!
- ► toukokuuta (11)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (11)
- ► helmikuuta (2)
Tunnisteet
- Antiikki (2)
- Askartelu (7)
- haaste (2)
- Hankinnat (13)
- Keittiö (5)
- Kierrätys (10)
- Kirjat (1)
- Korut (1)
- Lappi (2)
- Makuuhuone (4)
- Mielipide (1)
- Miniatyyrit (2)
- Muistot (1)
- Neulonta (1)
- Nuket (1)
- Olohuone (12)
- Ompelu (14)
- Parveke (3)
- Pikkuhuone (5)
- Remppa (2)
- Reseptit (8)
- Retket (13)
- Ruoka (14)
- Second hand (22)
- Sisustus (24)
- Taide (2)
- Tee se itse (31)
- Turku (8)
- Vaatteet (1)
- Valokuvaus (10)
- Virkkaus (1)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti