lauantai 6. elokuuta 2011
On ollut harvinaisen ihanaa olla turkulainen nyt kulttuuripääkaupunkivuotena. Olen käynyt katsomassa, kuulemassa ja kokemassa monenlaisia näyttelyitä, tapahtumia ja esityksiä. Pari viikkoa sitten kävimme katsomassa sittemmin loppuunmyydyn Cirque Draculan. Kyseessä on vampyyriteemainen varieteesirkusnäytös, joka järjestettiin upeassa peiliteltassa. Esiintyjistä moni on aiemmin esiintynyt myös maailmankuulussa Cirque du Soleilissa. Yleisö istui pöydissä ja söi ja joi samalla, kun hurjat akrobaatit tasapainoilivat katon rajassa. Ilta oli mahtava! Kuvata siellä ei esiintyjien turvallisuuden vuoksi saanut. Kuvat on napattu Turku 2011 -sivustolta.




Viime viikon lauantaina vietin kulttuuripäivää Emmin kanssa. Kävimme ensin Colourscapessa. Se on sadasta värikuplasta koostuva labyrintti. Meidän vierailumme aikana siellä esiintyi kurkkulaulajien ryhmä. Saimme kaiken huipuksi VIP-viitat, koska Emmi tunsi oikeat ihmiset.


Emmin viitan taskut loistivat sinisissä kuplissa. Ja ehkä vähän hymykin.

Väriluolasta suuntasimme Turun taidemuseoon. Yläkerran Crème de la Crème oli aika ihana. Tuntui hienolta nähdä luonnossa kaikki suomalaiset mestariteokset, joita on mm. koulukirjojen sivuilla ihaillut: Gallen-Kallelaa, Schjerfbeckiä, Edelfeltiä, Järnefeltiä, Simbergiä... Animoissa pyöri David Shrigley, ja sekin oli ihan hauska. Alakerran Veli Granöä minä en ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää. Avaruusolentokokemukset yhdessä maahiskokemusten ja esineiden aurojen kanssa kuuluvat asioihin, joita minun on vaikea ottaa vakavasti.

Päätimme kultturikierroksen Kakolanmäen punaisella paraatimatolla. Talkoovoimin kudottu matto mutkittelee vankilan ympäri.

Ihana Emmi ja ihana matto.

Reitin varrella oli hyvlätty talokin, jonka ovi oli sepposen selällään. En tiedä, saiko sinne mennä vai ei, mutta mitään kieltokylttejä ei ollut, joten vilkaisimme sisään. Talossa on ilmeisesti oleskeltu: seiniä oli sutattu.


Huomenna menemme Pasin kanssa Soivat kirjeet -konserttiin Turun konservatorion Sigyn-saliin. Ihanaa saada pukeutua ;).

1 kommenttia:

Krisse kirjoitti...

Jee! Mäkin pääsen tänään Colourscapeen! :)

Lähetä kommentti