sunnuntai 6. maaliskuuta 2011


Jälleen Martha Stewartin innoittama projekti. Englanninkieliset ohjeet löytyvät täältä ja kaavat täältä.

En suosittele projektia jos a) et muutenkaan harrasta askartelua tai pidä siitä tai b) tykkäät askarrella asioita, joiden onnistuminen on taattu ja joita tehdessä ei tarvitse soveltaa ohjetta itse. Ruusujen tekeminen vaatii siis hermoja, silmää ja kykyä kehittää ratkaisuja tapauskohtaisesti.

Ruusuihin tarvitaan lisäksi suodatinpusseja, kukkateippiä, vesivärit ja varsimateriaali. Itse käytin varsiin grillitikkuja ja pyöristin grillitikkujen avulla myös terälehtien reunat. Ohjeen mukaan yhteen ruusuun tarvitsee 8 suodatinpussia mutta todellisuudessa niitä tarvitsee vain 6, sillä kerroksen 5 ja 6 terälehdet voi leikata kerrosten 1-3 ylijäämäpaloista. Koska en tee ruusuista maljakkoon pantavia pitkävartisia (enkä lehdellisiä), olen varmistanut kukkateippikiinnityksen ennen maalaamista kiertämällä tupen ympärille myös rautalankaa, sillä se ei näy ruusun alta mihinkään.

Ylemmässä kuvassa 4 ensimmäistä, joista kaksi on värjätty ja kaksi jätetty valkoisiksi. Värjääminen lisää ruusujen realistisuutta. Alemmassa kuvassa onkin sitten tähänastisista ruusuistani herkin tapaus.


Miksi suodatinpussi?

- Suodatinpussi on suunniteltu kestämään vettä. Niinpä ruusu on helppo maalata, koska terälehdet eivät takerru toisiinsa vaan irtoavat kuivumisen jälkeen vaivatta.

- Suodatinpussin paperi on huokoista, ja väri leviää sitä pitkin kauniisti (vrt. kasvien suonet).

- Reunojen kähertäminen on mielestäni tärkein vaihe. Muutos kähertämättömästä käherrettyyn on valtava: ensin terälehdet näyttävät leikatulta paperilta ja sitten heräävät henkiin (vrt. ylimmän kuvan oikeanpuolimmaista valkoista ruusua, jota en ollut vielä kähertänyt kunnolla, muihin ruusuihin niin huomaat). Kähertyvyys on suodatinpussin parhaita ominaisuuksia!

-Suodatinpussin kaksi kerrosta ovat mukavasti kiinni toisissaan, joten leikatessa saa aina yhden vaivalla kaksi samanlaista terälehteä.

- Suodatinpussit ovat todella, todella halpa materiaali. Sata suodatinpussia saa parilla eurolla; samalla rahalla eläviä, paljon pienempiä ruusuja saa ehkä yhden.

- Kukat säilyvät vuosia (kunhan välttää pitkiä aikoja suorassa auringonvalossa, joka haalistaa värit).
torstai 3. maaliskuuta 2011



Ystäväni päätti myydä omaisuutensa ja muuttaa Australiaan. Halusin ehdottomasti antaa hänelle jotakin muistoksi, mutta koska hän ei halunnut raahata mukanaa yhtään enempää tavaraa, kuin on pakko, oli lahjan keksimisen suhteen aika paljon pähkäiltävää. Lopulta keksin ommella hänelle passinsuojuksen.

Muistin Graphis Fairyn blogissa nähneeni hauskan frenologiapään, jossa lohkoihin oli kirjoitettu askarteluaiheisia sanoja. Päätin muokata kuvaa sanojen osalta vähän yleisemmäksi ja piirtää sen kangastussilla.

Silittämisen jälkeen käsittelin kankaan vielä säänkestävällä spraylla, jota käytetään esim. kenkien suojaamiseen. Ajattelin, että likaa hylkivä pinta olisi ehdottomasti plussaa tämäntyyppisessä esineessä.

Sitten ompelin kotelon ja lisäsin siihen tarrakiinnityksen. Valmis!



Ilahdutin lähimpänä asuvia ystäviäni ystävänpäivänä ekologisella eväspussilla. Pussit on tehty vahakankaasta, joten ne pitävät kosteutta ja ne voi pestä.



Täytin pussit juuri uunista tulleilla pullilla (sitruunakanelirahkakierre ja kaakaotuorejuustokierre) sekä mantelikekseillä.



Idean pusseista nappasin Martha Stewartin sivuilta.

Bloggailu on jäänyt luvattoman pitkälle tauolle. Ensin minulla oli askartelukiireitä ja sitten sainkin ihan ensimmäisen työpätkäni! Olen nyt opettanut kirjallista viestintää Åbo Akademin Centret för livslångt läranden työvoimakoulutusryhmälle. On kyllä ollut mahtavin työ ikinä! Ikävä kyllä kurssi loppuu jo ensi viikolla. Toivottavasti pääsen vetämään vastaavanlaisia projekteja myös tulevaisuudessa!

Postaankin nyt heti kolme askartelujuttua. Kaikki liittyvät askartelukiireisiin: ensin oli ystävänpäivä ja sitten erään ystäväni läksiäiset (hän muuttaa Australiaan moneksi vuodeksi :(!). Mummille ja papalle lähetin ystävänpäiväyllärinä tällaiset koristetyynynpäälliset. Ostin valmiit vetoketjulliset päälliset ja lisäsin lintukuvat sekä tupsut kulmiin. Minulle vesilinnut ja lokit tuovat heti mieleen kesän. Kirjailin linnut sävyä vaihtavalla sinisellä langalla, jonka olenkin saanut samaiselta mummiltani. Tyynyt näyttänevät pian vielä kesäisemmiltä, kun aurinkokin on jo alkanut paistaa ihanasti.



Tässä blogissa

Sisustusta, tee se itse -projekteja, hyvää ruokaa ja herkkuja filosofian maisteri Jennyn ja biokemiaa opiskelevan Pasin kerrostalokolmiossa.

Kirjoittajat

Tunnisteet