sunnuntai 4. heinäkuuta 2010
Tässä lähistöllä on kiva kulttuuriluontopolku, jossa olemme käyneet nyt muutaman kerran kävelyllä. Viime kerralla otimme mukaan kamerankin. Sisustukseenhan nämä kuvat eivät varsinaisesti liity, mutta kesämaisemasta saa kyllä ammennettua inspiraatiota.

(Odotamme yhä, että saamme kantaa pikkuhuoneen tavarat takaisin tukkimasta kaikkea muuta tilaa, mutta vuokraisäntä ei ole vielä tuonut muovimattoa lattiaa varten. Sisällä näyttää siis vielä aika kamalalta.)







Nämä kolme ensimmäistä kuvaa Aurajoesta on otettu matkan varrella Halisten sillalta.







Rikkinäiset ikkunat ovat oikeanlaisessa kontekstissa hyvin viehättäviä.







Aidanpätkän väleistä kasvavat päivänkakkarat olivat tosi suloinen näky. Harmikseni blogi pienentää kuvat liian pieniksi yksityiskohtaisen tarkastelun kannalta.



Kaunis, tumma hevonen söi kaikessa rauhassa puiden katveessa. Hiukkasen teki kyllä mieli kutsua sitä ja syöttää sitä kädestä, mutta kyltissä sanottiin, ettei elämiä saa häiritä.



Itse polkukin on varsin soma.







Miten voikaan olla noin vinossa ja silti vielä pystyssä?



Takiaiset, koiranomistajien kauhu.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti