tiistai 26. heinäkuuta 2011

Tälle tekniikalle on varmasti olemassa joku oikea nimikin, mutta koska en sitä tiedä, puhun nyt origamipatalapuista. Idea on, että laput koostuvat taitetuista, symmetrisistä palasista, joiden nurjaa puolta ei näy mistään kolosta. Toisin sanoen siis taitteisiin voi kurkkia ja siellä näkyy kankaan oikea puoli. Tämä on kuin paperiaskartelua kankaalla!

Miksi nähdä vaivaa?
1.) hauska ulkonäkö
2.) lapuista tulee kerrostamalla niin tukevia, ettei väliin tarvitse lainkaan vanua. Ei siis tarvitse maksaa vanusta eikä olla huolissaan, kestääkö vanu kuumaa vai sulaako se käteen.
3.) Tekemisen ilo on paras ilo. En muista, koska olisin viimeksi ollut ylpeä patalapusta.

Kaikki lähti tästä mummini tekemästä patalapusta. Hän antoi sen minulle ja heitti haasteen tehdä samanlainen ilman ohjetta. Pyörittelin lappua aikani ja päätin sitten kokeilla. Mummin versio on romanttinen ja minun versioni on moderni. Olen tehnyt myös pari kummallisempaa versiota, jotka yritän muistaa kuvata myöhemmin.

Valmistin laput kierrätysmateriaalista. Keltavalkoinen on mummin vanhaa Marimekon verhoa ja mustavalkoinen kirpputorilta löytämääni kangastilkkua. Molemmat kankaat ovat paksuja, joten päällekkäisiä taitospaloja ei voinut olla useampia. Ohut kangas mahdollistaa vielä moniulotteisemmat jutut, mutta olen joutunut myös lisäämään väliin kangaskerroksen, jotta lapun kanssa ei polta sormiaan.

Sen sijaan, että kertoisin yksityiskohtaiset ohjeet, annan muutaman hyödyllisen vinkin. Näin saatte hoksata systeemin ihan itse.

1. Kokeile ensin neliönmuotoisia tilkkuja. Taita ne ensin kahtia suoraan tai vinottain ja sitten käännä reunat. Saat kolmion tai neliön.

2. Mieti, minkä kokoisen pannulapun haluat, ja leikkaa pohja (esim. neliö), johon ompelet taitospalat. Leikkaa selvästi isompi pala kääntöpuoleksi - pala lisätään viimeisenä ja palasta taitetaan myös reuna.

3. Minun lappuni kaikki taitospalat on kiinnitetty ompelemalla taitospalan keskeltä (päällimmäisten taitosten välistä). Näin lappuun syntyy ristinmuotoinen ommel, joka ei näy juuri lainkaan.

4. Hyödynnä nuppineuloja. Pidä esim. taitospalojen reunat kiinni neuloin, niin et tarvitse kuin yhden ompeleen taittaessasi pohjakappaleen reunukseksi.

5. Muista ripustuslenkki!

6. Tule kertomaan ja näyttämään, millainen tuli!


Tekniikkaa voi tietenkin hyödyntää muuhunkin ompeluun ;).
maanantai 18. heinäkuuta 2011
Porin retken kohokohta oli tietysti sir Elton John. Toiveeni täyttyivät, sillä soittolistaan sisältyivät Daniel, Your song, Benny & the Jets ja Sorry seems to be the hardest word.

Yleisö oli melkoisen junttia, mikä harmitti kovasti. Ainoastaan Krokotiilirokki sai väen nousemaan ylös piknikvilteiltään. Mitähän mahtoi artisti ajatella tästä jäyhästä kansasta, joka joko tuijotti lavalle kädet taskuissa tai istui selin lavalle päin suu täynnä makkaraa ja majoneesia... Myönnettäköön silti, että eväsretki oli hauska kokemus, enkä ilman Krissen ja hänen possensa varustelua olisi jaksanut helteessä kauaakaan.

Porukkaa oli kuitenkin paikalla aivan valtavasti. Ehkäpä lavalta katsottuna ei erottanut, jammasivatko ihmiset vai eivät.

Vietin viikonlopun ystäväni Krissen kanssa Porissa. Matkalla pysähdyimme ihan hetken mielijohteesta Kauttuan jokisaunalla ja pesulalla, jotka ovat Alvar Aallon käsialaa. Nykyään tiloista löytyy herttainen pikkukahvila ja designmyymälä. Sijainti oli mitä idyllisin: virtaava vesi, vanha silta ja kesäinen vehreys virkistivät vähintään yhtä paljon kuin kahvilan suklaakakkukin.



Jokisaunan pihaa vartioivat Eero Aarnion otukset. Sisustus koostui Aallon suunnittelemista huonekaluista, valaisimista ja koriste-esineistä.

Alakerran pesulassa toimivassa pienessä myymälässä on erityisesti ekologisesti valmistettua pohjoismaista designia. Huoltoaseman kahvilan sijaan suosittelenkin ajamaan pikkutietä ja nauttimaan kotoisat kahvit jokisaunalla.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011



Meillä on käynyt tänään jo kolmesti koreileva vieras. Toisen kerran jälkeen tajusin ottaa kameran hollille, ja niinhän hänen koreutensa palasi vielä ja päätti levähtää hetken tyynyliinapinon päällä. Loistava valinta! Nokkosperhoseksi tämä oli aika iso yksilö. Vai ovatko ne kesällä suurempia kuin keväällä? Siipiväli keväisin näkemilläni on ollut suunnilleen 3-4 cm, mutta tällä oli n. 6 cm.


perjantai 8. heinäkuuta 2011

Tee itse hauska päivä! Tarvitset (ainakin) yhden kutakin:

ystävä
korvapuustitaikina
patonki
viipale brietä
pullo luomuvalkoviiniä (ranskalainen greener planet on oivallista)
jazzia


Korvapuusteista tuli mahdottoman hyviä. Ehkä parhaita ikinä. Sekoitimme joukkoon sahramia ja käytimme kanelin kaverina ruskeaa ruokosokeria. Kardemummakin oli luomua, ja kun sen kuori esiin pienestä kurpitsasiementä muistuttavasta nyytistään, se tuoksui hauskasti vähän eukalyptukselta.
Askarteluihmisten blogeista saa aina ihania ideoita. Kankaisia kukkia on näkynyt nyt ihan joka paikassa, joten minunkin piti tietysti kokeilla, olenhan askarrellut erilaisia paperisia kukkia jo lähes kyllästymiseen asti.

Aloitin puuvillaisilla ja pellavaisilla kukilla. Leikkasin terälehtiä ilman kaavoja kankaasta. Ensin isompia, sitten pienempiä. Sitten vain tein niihin taitoksia sitä mukaa kun omplein ne toisiinsa kiinni. Nämä ovat ns. yleiskukkia (lue: en ole vielä keksinyt, mihin ne tulevat).


Sitten kokeilin vaarallisempaa tekniikka, jossa materiaalina käytetään keinokuituisia kankaita. Minulla oli mummilta saatujen tilkkujen seassa vähän verhokangasta ja satiinintapaista vuorikangasta tai jotain sellaista. Kokeilin, sulaako reuna, ja se suli. Ideana on siis polttaa terälehtien reunat, jotta ne eivät purkaannu. Samalla terälehdet vähän käpristyvät ja niistä tulee nättejä. Olen nähnyt muissa blogeissa sytkäreitä ja tulitikkuja, mutta itse sytytin kynttilän, jotta sain molemmat kädet vapaaksi. Varovaisuus on ehdottoman tärkeää, sillä sulava kangas iholla tekee ihan oikeasti kipeää. Vuorikangastyyppinen kankaani roihahti vähän väliä komeasti, eikä siis soveltunut tähän projektiin kovin hyvin. Sen sijaan verhokangas suli kauniisti.

Tässä siis kenkänipsut. Minulla ei ollut sopivanmallista hiusnipsua, joten käytin verhonipsuja.


Ai mitkä ihmeen kenkänipsut? No tietysti tällaiset irrotettavat koristeet, jotka voi nipsaista mihin kenkäpariin lystää kun sää sallii tai asu vaatii.



Omia jalkoja on muuten vaikea kuvata. Mutta vielä vaikeampaa on kuvata omaa hamettaan. Minun oli tarkoitus näyttää, että kenkänipsun voi tietysti nipsaista mihin vain, vaikkapa hameen taskunreunaan. Jouduin kuitenkin riisumaan hameen kuvaa varten...


Ystäväni Hanska teki vierailullaan tukkakukan. Minäkin tein verhokankaasta oman. Enkä polttanut enää sormiani niin kuin vuorikankaan kanssa aiemmin.

Kesälomareissumme jatkui Muoniossa. Majoituimme toiseen mökkiimme, joka on samalla tontilla vanhempieni talon kanssa.



Isä oli rakentamassa pihalle tällaista puunkuivatusvajaa. Pasi auttoi katon rakentamisessa. Ja minäkin... ojentamalla nauloja :D.


Pasi auttoi myös leikkaamalla nurmikon. Minä...otin kuvia.

Irinalla on karkki suussa.


Pasi ja Cindy tähyilevät, näkyykö vesikkoa. Eipä näkynyt. Irina sen sijaan vainusi jotakin, mutta onnistui sotkemaan hihnansa pajukkoon ja äidin piti lopulta mennä perässä valkoisissa farkuissaan saadakseen koiraparan irti. Varovaisuussyistä en julkaise kuvaa tapahtuneesta.



Siperiankissani Nedi pääsi myös mökin terassille. Minulla olikin sitä jo kauhea ikävä.


Mökin isolla nurmialueella on ihanteellista pelailla kesäpelejä. Otimme lentopallo matsin, sitten sulkapallomatsin, seuraavana päivänä mölkkyä jne. Pasi ja äiti ehtivät heittelemään frisbeetäkin. Minä...no, otin kuvia. Kopin ottaminen voi näyttää vauhdissa otetuissa kuvissa aika hupaisalta. Kiekonheittäjäpatsas, vai mitä?



Kävimme tietysti tapaamassa myös isovanhempiani. Tämä on juuri se mummi, jonka tilkuista ja pitseistä olen viime aikoina askarteluni tehnyt.

Papan kanssa kävimme katsomassa koskea.


Lähtöpäivänä innostuin tekemään itselleni juhannusseppeleen. Joten hyvä on: yksi kuva minustakin.


Perheelläni on mökki aivan pohjoisessa, tunturijärven rannassa lähellä Norjan rajaa. Parasta siellä on kevättalvisin, mutta kalaan pääsee toki kesälläkin. Ainoa, mutta hyvin ikävä, ongelma on verenimijöiden runsaslukuisuus. Ja todella tarkoitan, mitä sanon. Sain yhdellä kämmenenläiskäytyksellä jopa 26 sääskeä eli hyttystä eli itikkaa hengiltä.

Retkemme oli muuten mukava, tässä kuvasatoa.

Jonkun vene oli sammaloitunut maahan.


Harmaantuneista veneistä on kasattu myös mökkimme grillikatos.



Mökissä ei ole sähköä eikä juoksevaa vettä.


Niinpä siellä on myös ulkovessa. Ja minä kuvasin sielläkin.



Ja tämä on hetekan pohja:


Tunturisopuleilla on ilmeisesti ensi vuonna kunnon vaellus. En ole ennen nähnyt yhtäkään, mutta nyt näin useita satoja pesäkoloja ja kymmenisen kappaletta itse sopuleitakin. Nopeita otuksia... tämä on ainoa kuva, josta sopulin voi erottaa.


Isäni vei meidät kalaan löytämälleen pikkupurolle, josta saa villitaimenia eli tuttavallisesti tammukoita. Puro on hyvä kalapaikka, mutta sinne pääseminen on toinen juttu. Ensin on ylitettävä "vain" tunturi ja suo. Kumisaappaat jalassa, pitkissä lahkeissa ja pitkissä hihoissa, huppu syvällä päässä oli kuuma ja ikävä liikkua, mutta vähempi varustus olisi johtanut nopeasti verenhukkaan, sillä tarvoimme koko ajan hyttyspilvien seassa.

Tämä kuva isästäni on tunturin päältä, ja siellä korkeimmallakin kohdalla seuraa riitti.


Lopulta saavuimme määränpäähän.

Tämän puhtaampaa kalaa ei enää saa. Joimme itsekin suoraan purosta, eikä raikkaampaa vettä voisi toivoa.

Retken jälkeen loimutimme lohta, jonka vanhempani olivat saaneet Muoniojoesta ennen saapumistamme.

Lohen kaveriksi laitettiin tietenkin uusia perunoita ja tartarkastiketta.

Tuntui niin kummalliselta, kun aurinko alkoi paistaa yhdentoista aikaan illalla, kun päivän ajan oli ollut pilvistä. Ja kirkasta paistetta riitti koko yön. En saanut nukuttua.

Kävin heittämässä talviturkkini tähän hyytävän kylmään veteen. Saunasta tosin, mutta kuitenkin. Minä ja isä olimme ainoat, joiden kantti kesti. Muut olivat lälläreitä.