keskiviikko 10. maaliskuuta 2010
Tänään vietin vapaapäivän kodinhengettärenä. Kodissamme oli ihanan valoisaa ja mieleni valtasi mahdottoman suloinen kevät. Pyykkäsin, silitin, hoidin kasvit ja tiskit ja päätinpä pyöräyttää vielä leivänkin. Tai oikeastaan kaksi.



Eilisellä kaupunkireissulla huomasin pääsiäisen saapuneen joka liikkeeseen, joten pitihän minunkin väsätä pieni maalaisromanttinen asetelma kuivatuista omenasiivuista, muovisista munista, muutamasta höyhenestä, kynttilästä ja valtavan söpöstä keltavalkoruudullisesta nauhasta. Harmikseni kaikki kiva ei näy kuvassa niin hyvin kuin haluaisin. Ja pääsiäishengessä leivoin sitten leivätkin munanmuotoisiksi ja saksin pintaan hieman koristelua (joka ei sekään tietenkään näy hyvin, vai mitä?).

Rapeakuoriseen leipään tarvitset:

5 dl haaleaa vettä
1 pss kuivahiivaa
2 tl suolaa
2 tl sokeria
1 rkl öljyä
2 dl kaurahiutaleita
1 dl muuta kivaa (tässä tapauksessa laitoin mm. pähkinöitä ja kurpitsansiemeniä sis. mysliä, josta noukin ensin kaikki hedelmäpalat pois)
n. 9 dl vehnäjauhoja

Tee näin:

Sekoita taikinaksi, anna nousta n. tunti. Muotoile pellille kaksi leipää, laita uuni 200 asteeseen, anna leipien kohota, kunnes uuni on lämmennyt. Uunin pohjalle voi laittaa vesikulhon, jotta leivän pinnasta tulisi rapeampi. Leipien pintaa voi samasta syystä myös valella hieman vedellä ennen paistoa ja kerran paiston aikana. Paista 15 minuuttia, minkä jälkeen 100 asteessa vielä noin tunnin verran. Älä peitä liinalla, jos haluat erityisen rapean kuoren.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti