lauantai 27. helmikuuta 2010
Tästä se lähtee, Jennyn ja Pasin kotiblogi. Päätimme perustaa blogin jakaaksemme elämämme kaksi kaunista: sisustuksen ja syömisen. Kodistamme löytyy uutta ja vanhaa, sekä itse tehtyä ja itse korjattua. Meiltä löytyy modernia ja kruusattua, mustaa ja valkoista, kiiltävää ja mattaa, erikoista ja tuikitavallista. Keittiössä syntyy sekä makeita että suolaisia herkkuja. Omin käsin tekeminen on ilomme, ja opiskelijabudjetti ohjaa valintojamme.

Tähän alkuun voisikin esitellä banneriin päätyneet tuolivanhuksemme. Tämän tuolin Pasi toi alunperin kotoaan. Sen ruskea maalipinta oli kulunut puhki ja pinnojakin on oli liimailtu paikoilleen muutamaan otteeseen, ennen kuin tuoli sitten lopulta sai uuden kuosin. Leikkasimme mustavalkoisia kuvia japanilaisesta sanomalehdestä, pin up -tyttö kirjasta, ruotsinkielisestä tiedelehdestä, Voguesta ja huonokuntoisesta Muumi-sarjakuvasta. Kuvat kiinnitettiin decoupage-tekniikalla ja tuoli sai kolminkertaisen lakkapinnan. Työhön kului iltatunteja kokonaisen viikon edestä, mutta olohuoneen nurkkaan päätynyt varatuoli on valloittava ilmestys, joten työ oli ehdottomasti vaivan arvoinen. Suunnitteilla on käsitellä parvekkeen pöytä samalla tekniikalla vielä ennen kesää. Saa nähdä, kuinka käy.












Toinen tuoleista löytyi Ekotorilta. Jalkojen maalipinta on huonossa kunnossa, mutta tuolin erikoinen muoto teki vaikutuksen. Ja maaliahan saa aina. Tuoli on ostettu pikkuhuoneen mustan kauneuspöydän kaveriksi. Ylleen tuoli saa vielä jonain päivänä kauniin istuintyynyn, jahka pikkuhuoneen tapetin väristä päästään yksimielisyyteen.

3 kommenttia:

AnneVee kirjoitti...

Oij, kiva, että sait(-te?) vihdoin tämän blogin avattua! Klikkasin heti lukulistalle.

Äiti78 kirjoitti...

ihana tuo sanomalehti tuoli...näin samanlaisen sarjakuvilla päällystetyn..on pitänyt maalata henk, koht tuolit 4 lapselleni ja nyt innostuin että tekisi sarjakuvista...no saa nähdä ku nuorempi poitsu sano jo että mää teen omanlaisen haamutuolin..;) hei nyt iski idis...eihän tuossa tarvi olla ohutta paperia (niinkuin servettitekniikassa)saako olla vahvempaakin? esim tulostuspaperia?? tulostaisi vanhoja valokuvia tai lasten kuvia joista tekisi tuolin :)

Jenny kirjoitti...

Paperi saa olla paksumpaakin. Oikein paksun paperin kanssa reunojen kanssa saa nähdä vähän enemmän vaivaa, että asettuvat kauniisti eikä alle jää tunneleita. Tulosteetkin toimivat, mutta niiden täytyy antaa ensin kuivua ihan rauhassa, sillä kotiprinttereiden musteet tahtovat levitä liimalakan kanssa helposti, elleivät ole kunnolla kiinnittyneet paperiin. :)

Lähetä kommentti

Tässä blogissa

Sisustusta, tee se itse -projekteja, hyvää ruokaa ja herkkuja filosofian maisteri Jennyn ja biokemiaa opiskelevan Pasin kerrostalokolmiossa.

Kirjoittajat

Tunnisteet